Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Iso Karhun G merkityt tekstit.

Alkukesä 2017

Tahti ei juuri rauhoittunut ulkomaaturneelta kotiutuessa. Kun kerta vauhtiin oltiin taas päästy, niin ei jääty Tampereen jälkeen laakereille makaamaan. Heti seuraavana viikonloppuna oli edessä tupla näyttely viikonloppu. Ensiksi lauantaina pyörähdeltiin Kosken ryhmänäyttelyssä. Kehä kierroksen aloitti Lennu, mutta leidi ei ollut samaa mieltä kehän kiertämisestä ja tuomarille haistateltiin pitkät ja todettiin lääpi ittees vaan... mua ei tarvi lääppiä. Kessuja oli ilmoitettuna 8 kappaletta ja kaikki paitsi tassu vammasta kärsivä Elmo (W. Elymus) oli paikalla, vaikka olikin tullut tuomari muutos. Tuomarina oli Esko Nummijärvi. Kassu ei tarvinnut olla ainut Waatalainen, kun pikku Siru (W. Hibiscus) oli myös kilpailemassa. Ei voi haukkua, että löyhäkätisesti oltaisiin eriä ja sa:ta annettu. Kassu oli ainut uros, joka ansaitsi sa:n ja oli täten myös PU1. Pikku Siru esiintyi hienosti, mutta oli ilmeisesti vielä turhan pentumainen olemukseltaan ja sileä Eri luokka kakkosena. Näyttely...

Onnistunut viikonloppu

Nyt voi tyytyväisenä huokaista onnistuneelle viikonlopulle. Aloitetaan tutuimmasta eli näyttely rintamasta. Lauantaina kantautui Liettuan Moletaista loisto uutisia. Kassun tytär Meri (Iso Karhu Gerd) jatkoi voitto kulkuaan ja nappasi Ropin kera toisen Liettuan junnu sertin ja täten valioitui Liettuan junior muotovalioksi. Huhtikuulta oli jo odottamassa Viron junnu serti. Muutama viikko yli yks vuotis synttäreiden saa Merin nimen eteen liittää EE & LT JMVA tittelit. Kassu on myös ennättänyt olemaan aktiivinen ja näyttämään taitojaan. Tällä kertaa tosin taitoja näyteltiin hieman vieraammilla kentillä. Helatorstain fiasko rally-toko kisoista sisuuntuneena sain extempore päähän piston ja yrittää saada paikka Nummella järjestettäviin rally kisoihin. Innostus lakaistiin maton alle, kun sain tiedon, että ollaan seitsemännellä varasijalla... no joo, eipä tarvi haaveilla. Viikkoa ennen kisoja saimme tiedon, että saimme paikan sittenkin... ööö oliks mä jonnekin ilmoittautunutkin... y...

Koski Tl Rn 21.5.2016

Kerrankin oli näyttely matka lyhyt, kun naapuri kylässä Koskella järjestettiin ryhmis, johon pääsi kessutkin osallistumaan. Kessut oli viimeisenä kehässään ja aurinkoista päivää oli luvattu, niinpä aamulla varhain nokka kohti Koskea ja leirin pystytystä. Teltta kamoineen sai jäädä odottelemaan leiriläisiään, kun takaisin kotiin suuntasin. Päivällä kun paikalle ryömi, niin oli teltta poikaa, kun aurinko paistoi täydeltä taivaalta ilman pilven häivää. Pikku hiljaa telttakuntamme alkoi saapumaan paikalle. Kristiina ja Elmo (Waatan Elymus) etunenässä ja heti perään Silja ja Luna (Waatan Brassica). Pian perässä tuli "hovikuvaaja" Minna lagotto Lennun kanssa ja handleri Mika. Elmo omi itselleen Kassun toisen yksiön, joka oli juuri Elmoa varten paikalle tuotu. Somasti pojat rinnakkaisissa yksiöissä makoilivat... vaikkakin aina ohi mennessä täytyi muistuttaa olemassa olostaan. Koirien kunnostaminen on niin rankkaa hommaa, et täytyy oikein irvistää ;) En...

Kiireinen toukokuu

Huh kiirettä... Heti vapun päivänä tuli pakattua kamat kasaan ja lähdettyä reissuun. Reissu oli harvinaislaatuinen, kun yleensä koiranäyttelyyn lähdetään koira mukana, mutta tällä kertaa Kassu jäi kotiin ja matkakaveriksi lähti kamera. Ensimmäinen pysähdys oli jo Koskella, jossa oli menopelin vaihto. Ennen matkan jatkamista kuitenkin ennätin käydä rapsuttelemassa suloisia karvapalleroita. Vastassa oli iloiset cotton pennut ja yksi nelikosta poikkeava, kun partis tyttö Carma koikkelehti iloisesti vastaan.  Retkikuntamme suuntana oli Tampere Kv. Pääosa näyttelypäivästä tuli vietettyä kessu kehän laidalla, kun kolmisenkymmentä kessua pyörähti kehässä ja kaikista tuli kuvakin napattua. Tampere Kv kuvat TÄÄLLÄ . Kuvaamisen ohessa tuli toimittua myös koiratolppana, kun kehään meno vuoroaan odottavia koiria tuli pidettyä kiinni. Helatorstaina tuli Kassun kanssa korkattua viralliset kilpakentät rally-tokon osalta. Tosin näistä kisoista ei jälkipolville jäänyt paljoa...