Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Eläimet merkityt tekstit.

Alku kesän huumaa

Toukokuussa vietettiin synttäreitä koko vuoden edestä, kun Ransu aloitti 10. päivä 1-vuotis synttäreillä, Natku jatkoi 14. päivä 5-vuotis synttäreillä ja Sulo heti perään 15. päivä 10-vuotis synttäreillä. Täällä ei suotta synttäreiden vietolle tuhlata aikaa, kun yhdellä kertaa voi viettää kaikkien synttärit. Ransu pääsi kesäkuun alussa, Natkun paikalla, hieman aksailemaan FPukon kentällä. Pieni mies oli oikein pätevä. Ei huomannut lainkaan, ettei herra ollut aiemmin käynyt kentällä, niin iloisesti mennä tohelsi tutustuen uusiin esteisiin. Kesäkuussa Ransu pääsi hooppailemaan, kun Natkun siivellä pääsi treeneihin mukaan. Pikkumies on alkanut oikein päteväksi harrastuskoiran aluksi. Jälleen mentiin kuin oltaisiin aina käyty. Tosin onhan Mariannen hallin odotustila Ransulle harvinaisen tuttu, kun vuoden päivät on saanut kulkea Natkun mukana hooppers treeneissä, mutta odottelu häkkiä pidemmälle juuri ei ole päässyt. Oikein kivon kun treenaa, niin välillä on hyvä pötkähtää kaverin kanssa se...

Sairaslomailua ja lorvailua

Kassu on viettänyt ansaittua ja pakotettua lomailua ja saanut luvan kanssa lorvailla... jos vain olisi halunnut. Aina valmiina matkaan. Suunnitelmia oli jos jonkinlaisia, mutta Kassu joutui pakkolomalle helmikuun alusta. Pakkoloma saatiin lääkärin määrämänä, kun oikeaa takajalkaa onnuttiin. Muutaman päivän ontuman jälkeen lähdettiin lääkäri setää tervehtimään ja kun ei päälisin puolin vikaa löytynyt ja polvetkin todettiin puhtaiksi nollan polviksi, niin Kassu sai päiväkännit nauttia. No eipä kuvauspöydällä löytynyt paljoa enempää... oikean jalan varpaassa EHKÄ joku pieni murtuma (haalea viiva ja onko sekin joku vanha ja onko murtuma ollenkaan), jota ei kyllä aristettu mitenkään kun kopeloitiin. Polvennivelpinnassa hyvin pieni tummentuma, joka sekin näkyi vain yhdessä kuvassa kolmesta. Kuvia nappailtiin joka ilman suunnasta, mutta vain yhdessä kuvassa saatiin näkymään. Selkäkin kuvattiin varmuudeksi, mutta sekin näytti priimaa (kaularanka on ainut mitä ei vielä olla Kassusta...

Mustasukkaisia jumppaajia.

Nyt on lomailtu reissaamisesta... No silti ei olla kotona toimettomana makoiltu. Joka torstaiset tottistreenit ollaan käyty ja nyt ollaan treenattu ajatuksella Bh-koe. Seuraamiskaavio alkaa onnistumaan tuolta touhutoope Kassulta. Välillä kyllä ylimääräistä häiriötä aiheuttaa Kassun lukuisat ihanat tyttöystävät. Ainut mikä tarvisi bh-koetta silmällä pitäen tehotreeniä on henkilöryhmä. Usein kokeita seuranneena ja henkilöryhmässä päänsä pyörälle pyöriessä on tullut todettua, että sitä treenataan aivan liian vähän. Nyt vain tarvisi saada itseään niskasta kiinni ja järjestää itselle tilaisuuksia treenata. Paikkamakuu tarvii kyllä vielä treeniä, jotta siitä saadaan täysin varma. Niskasta kiinni ottamisesta tulikin mieleen. On tässä tullut todettua, että Kassu on Apulannan sanoin "Ravistettava ennen käyttöä". Treeneihin mennessä ollaan luotu tiettyjä maneereja. Autosta ulos ja perusasento mistä saa vapautuksen ja sen jälkeen pienelle lenkille ja autoon takaisin hetkeksi (tosin...

Jo on taas näyttelyissä käyty... ollaan sentään paljon muutakin keretty.

Taas on aikaa vierähtänyt. WDS:n jälkeen vedettiin hieman happea. Torstaina kuitenkin jaksettiin lähteä treenaamaan ja päästiinkin Veteraani voittajan juhlatarjottavia napostelemaan. Podengo muori Unelma oli voittanut VMV-14 tittelin itselleen. Itse juhlakalu oli kyllä sitä mieltä, ettei muiden koirien tarvitse lähestyä häntä, eikä hänen tarjottaviaan. Kassu kovin olisi halunnut mennä onnittelut ihan nenätysten antamaan, mutta Unelma oli erimieltä. Saman lauman Fiona onkin Kassun best friends ja ihan aina Kassu ei ymmärrä, et kaikki podengot ei tykkää hänen ylitsepursuvista rakkauden osoituksista. Suloa ollaan ennätetty treffailemaan säännöillisesti. Hyvin herrat tietävät omat reviirinsä. Reviirin mukaan mennään ja reviirin herruudesta riippuen kumpi pinkoo edellä karkuun eli vuoroin vieraissa ollaan oltu.   No lauantaina lähdettiin hakemaan voima juomaa eli kutunmaitoa. Kassukin näki maitoparta Tahvon ihan livenä... tosin välissä oli verkko. Noilla kahdella voisi...

Pikku juniorit temmeltää...

Taas sitä on tullut katseltua maailmaa kameran kautta. No muuta täällä sitten ei ole paljoa tapahtunutkaan. Kassu on saanut olla jo muutamia päiviä rauhassa harjaamiselta ja onkin saanut keskittyä viileän paikan etsimiseen. Elikkä turkki alkaa olemaan melko hyvässä kuosissa. Torstaina treeneissä, jolloin sentään oli hieman vilpoisempi päivä, niin tehtiin tuttavuutta 3kk ikäisen partis pennelin kanssa. "Treenattiin" myös "ryhmä seisomista" yhdellä ihmisellä ja kolmella koiralla. Haastetta oli nakkia jakaa tarpeeksi nopeaa, kun rivissä oli Kassu (reilu 20kk), cotton Figo (reilu 6kk) ja partis Helios (reilu 3kk). Mallikkaastihan tuo poika trio rivissä nökötti ja odotti omaa suupalaansa. Helios Perjantaina Kassu kunnostautui etsijä koirana, kun myllättiin oja ympäri. Etsittävä oli niin rakkaaksi vetoleluksi osoittautunut limenvihreä narupallo. Ei ole muuten mitenkään helppo homma etsiä vihreää palloa ojasta, jossa kasvaa metrin korkeaa heinää ym. kasvillisuutt...