Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Foolproof merkityt tekstit.

Kavereita niitä on monta

Reissut on taas reissattu ja uusia haasteita suunnittelemassa. Kassu se on hauskuuttanut tyttöjään. Kassun kelpaa tepastella kukkulan kunkkuna, kun on kaukkari tytöt seuraneiteinä. Vaikka sää ollut sateinen, niin ei voi olla hymyilemättä, kun kaksi nauravaista pompottaa pihalla vastaan. Useampana aamuna olen seuraillut "piha" kaurista. Aamuisin kun oven avaa, niin melkeimpä on ollut pellon reunassa hörökorva natustelemassa heinikossa. Torstaina päästiin aksa treeneihin Kassun kanssa. Kerrankin on jotain jopa videolla asti, kun treeni kaverille tajusin kameran heittää. Suhteellisen tyytyväinen olen treeneihin. Useamman kokeilun päätteeksi saatiin ohjauskuviot ja linjat suhteellisen kohdilleen ja treenien päätteks vielä onnistuneet kepit (videolla ei kyllä ihan nappiin mennyt). Ai että tää tykkää kokeilevasta treenaamisesta, kun saa kokeilla eri tapoja/ linjoja ohjata. Eilen pakattiin kameraa, treeni kamaa ja ties mitä autoon, kun aamu...

Uusi vuosi ja uudet kujeet...

...tai kai me jatketaan vaan tällä turvallisella linjalla eli vanhoilla kujeilla ja höystetään niitä uusilla. Ennen joulun pyhiä ennätettiin heittämään kuvaus keikka belgi riiviöiden luokse. Kuvia viedessä Kassukin näki riiviöt... tosin vain autosta... mutta silti riitti ihmettelemistä, kun niitä vielä 6 kpl vielesti pitkin pihaa. Foolproofin vuorikiipeilevät L pentuset esittäytyvät TÄÄLLÄ . Joulu meni syödessä, herkutellessa ja syödessä. Olisi voinut lumipallon kaverina pyöriä, jos vain lunta olisi ollut. Kassu se oli malttamaton pakettiensa kanssa ja kävi myös ihan omatoimisesti hakemassa paketin avattavaksi.... Kassun onneksi se oli koirille tarkoitettu, mutta ei suinkaan hänelle. Kummasti se vanhakin nuortuu, kun vain on jotain jota saa repiä ja silpiä. Iwan alentui taas pakettiensa ääressä pikkupentu tasolle. Muuten onkin oikein urakalla haudottu luita sisällä lämpöisen sohvan uumenissa. Välipäivinä sentään kelitkin oli kohdillaan... paitsi juur silloin, kun e...

Kassulla riittää tohinaa ja vieraita.

Elokuun lopulla saimme Kassun kanssa iloisen viestin. Olimme voittaneet HauHaun tuotesetin. Näistä kyllä riittää Impulle myös järsittävää. Viikko sitten sunnuntaina suuntasimme Mellilään mätsäriin. Alta voi tulkita Kassun mielipiteen harjaamisesta... mieluummin hän olisi leikkinyt Lennun tai Tiibetinmastiffi pentujen Kultsun ja Mian kanssa.   Lennu Lopputuloksena meillä oli isojen koirien punaisten kakkonen ja hyvä näin.... nimittäin kovin pitkälle ei ennätetty mätsäri paikalta, kun taivaalta satoi jo ensimmäiset sade pisarat. Tiistaina koitti Sulolle ennen aikainen joulu. Bongasin kissanlelu tarjouksen ja pitihän sitä heti sopivan raon ilmestyessä rientää ostamaan Sulolle leluja.  Sulo ei meinannut tietää mitenpäin olisi ollut uusien hienojen lelujensa kanssa. Niitä rettuutettiin, heitettiin, paijattiin ja purtiin. Nyt on taas useampi lelu mitä hukata talon syövereihin.  Jottei viikko olisi liian seesteinen, niin kes...

Kassu tuumaa - Mitä tää tämmönen lomailu on.

Lomailun tahti ei ole yhtään hiljentynyt. Tiistaina iltapäivästä Kassu sai jatkaa valokuva mannekiinin hommiaan. Kun apilankukat ja kaarnan kappaleet oltiin saatu pureskeltua päätti herra kiivetä pihapuuhun poseeraamaan. Torstaina oli perinteisen Kohaus mätsärin vuoro. Kassu pääsi kehään pyörähtämään laina handleri Minnan ohjaksissa, kun itse pyörin toisessa kehässä pyörittävän roolissa. Kassu käyttäytyi oikein mallikkaasti ja saikin punaisen nauhan. Maanantaina lähdettiin Kassun kanssa extempore maakunta kierokselle. Ensimmäisessä paikassa odotti aamupala pöytä ties mitä herkkuja notkuen. Kuvanotto hetkellä pöydän antimet oli jo hyvää vauhtia huvennut parempiin suihin. Kun kupu oli täynnä maittavaa ruokaa oli hommien vuoro. Mimmi, Kassun aksa kaveri, pääsi esittelemään parempia puoliaan itsestään. Virallisemmin Mimmi tunnetaan nimellä Foolproof Fun To Run.  Lisää kuvia Mimmistä löytyy TÄÄLTÄ . Kun oltiin v...