Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Waatan Beet merkityt tekstit.

Koski Tl Rn 21.5.2016

Kerrankin oli näyttely matka lyhyt, kun naapuri kylässä Koskella järjestettiin ryhmis, johon pääsi kessutkin osallistumaan. Kessut oli viimeisenä kehässään ja aurinkoista päivää oli luvattu, niinpä aamulla varhain nokka kohti Koskea ja leirin pystytystä. Teltta kamoineen sai jäädä odottelemaan leiriläisiään, kun takaisin kotiin suuntasin. Päivällä kun paikalle ryömi, niin oli teltta poikaa, kun aurinko paistoi täydeltä taivaalta ilman pilven häivää. Pikku hiljaa telttakuntamme alkoi saapumaan paikalle. Kristiina ja Elmo (Waatan Elymus) etunenässä ja heti perään Silja ja Luna (Waatan Brassica). Pian perässä tuli "hovikuvaaja" Minna lagotto Lennun kanssa ja handleri Mika. Elmo omi itselleen Kassun toisen yksiön, joka oli juuri Elmoa varten paikalle tuotu. Somasti pojat rinnakkaisissa yksiöissä makoilivat... vaikkakin aina ohi mennessä täytyi muistuttaa olemassa olostaan. Koirien kunnostaminen on niin rankkaa hommaa, et täytyy oikein irvistää ;) En...

Mänttästä Riihimäkeen ja ties minne.

Kesä kylmimmillään, näyttelykausi kuumimmillaan. Heikko hermoista alkaisi jo pyörryttämään tahti, jolla ollaan Kassun kanssa kesää kohti puskettu. Vaikka vuosi ja näyttelykausi on vasta puolessa välissä, niin tässä vaiheessa ehdottomasti vuoden paras muisto löytyy Riihimäen kaikkienrotujen näyttelystä. Kävimme Riihimäellä pyörähtämässä 6.6. Rotukehästä kävimme koppaamassa Ropin, Aidan (W. Elodea) ollessa Vsp. Loppupäivän sateen ei annettu häiritä, kun suuntasimme ryhmäkehään. Päivän kruunaus oli Fci5 ryhmän neljänneksi kaunein sijoitus. Se mikä tästä tekee niin erityisen päivän... 6.6. päivämäärällä on muutakin merkitystä. Tänä kyseisenä päivänä 16 vuotta aiemmin syntyi yksi hurmaavimmista Kaukasialaisista maailmaan, kun edesmennyt Tsäkur pappa näki päivän valon, jossain suomen rajojen ulkopuolella. Palataan syvemmin Riihimäelle. Onneksi ei ollut aikainen lähtö, kun kehä oli vasta 12.15. Menomatka olikin yksi extreme seikkailu Riihimäen päässä. Tiesin kyllä, et...

Juhlaerikoisnäyttely vm. 2015

Taas on vuosi vierähtänyt ja kessu erkkari koettu. Tällä kertaa erkkari olikin juhlaerikoisnäyttely, kun kessu yhdistykselle tulee tänä vuonna täyteen 50 kessun karvaista vuotta. Aamulla kukon kiekaisun kanssa samaan aikaan tuli silmiään raotettua. Liikkeelle lähdettiin ajatuksella, että Klaukkalassa kennelliiton koulutushallilla oltaisiin puoli ysin aikoihin. Hyvin tässä onnistuttiin ja saatiin hyviltä mestoilta leirin paikka. Millin ja tyttö köörin kanssa rantauduttiin samoihin aikoihin ja päästiin laittamaan Kassu ja tyttö pentuset Manna (W. Fumana) ja Viola (Eerondaali Waatan Star) kuntoon. Kassun kun olin saanut yön rypyistä oiottua, niin samontein pääsi Gero (W. Erigeron) puunauksen alaiseksi. Pojat kun vaihtuivat, kuin liukuhihnalla pöydällä, niin Mannalla riitti pöhistävää, kun kumpaisellekin poitsulle piti ilmoittaa viereisen pöydän olevan Mannan OMA kaunistautumis pöytä. Pennut alkoivat 9.30 ja Waatan tytöt pääsivät estradille viimeisessä erässä eli vanhemmat narttu pen...

Sammakon hyökkäys ja pörröjen miting.

On taas ollut menoa ja meininkiä. Edellis viikonloppuna ennätettiin olemaan jälleen Sinikan aksa koulutuksessa ja heti perään sunnuntaina aksa epikset, joissa tällä kertaa talkoo hommissa. No pääsi Kassukin kisa paikalle haistelemaan hajuja ja tervehtimään sisko plikka Darmaa. Viikolla Saku Sammakko ryömi talvikolostaan haistelemaan kevään tuoksuja ja teki yllätys hyökkäyksen Kassun kimppuun. Nyt alkoi meidän pystien keräys, kun niille on ihan oma kaappikin. No kai tuonne muutakin, kuin vain pystejä, mutta ne nyt saivat sukeltaa ensimmäisenä lasien taakse. Perjantaina käytiin Evaa tervehtimässä ja ovella oli vastaanottokomitea. Kassukin osasi kerrankin olla hiljaa. Ainoastaan isolle mustalle pukille (kauempana kuvassa) piti hieman jurista, kun tuli lähempää katsomaan, mikä pieni harmaa pörrökasa paikalle saapui. Eilen lauantaina riittikin hulinaa, kun neljä Waatalaista ja kaksi vahvistusta kokoontuivat. Osan porukasta oli karsinut jylläävä flunssa aalto. ...