Siirry pääsisältöön

Toukokuun hullutpäivät vol2

Maanantai heti startattiin aksa treeneillä, kun alkoi meidän kesätreenit.
Hyvän fiiliksen treenit, vaikka ohjaajalla oli jälleen kaksi vasenta kättä ja jalkaa matkassa. Kisoissa kiusanneet kontaktit eivät kiusanneet treeneissä. Pari huikean hienoa puomia ja keinua... lähti hienosti hakeutumaan keinulle ja täysin itsenäisesti loppuun asti, jonka jälkeen irtoaminen putkeen. Voi kun saisi samanlaiset suoritukset kisoissa aikaiseksi.

Torstaina suunnattiin Turkuun helatorstain ryhmänäyttelyyn.
Tuomarina, muutoksen jälkeen, Ruotsista Åsa Fröding Andersson ja kessuja 5kpl. 
Aamulla en olisi uskonut, jos oltaisiin sanottu miten päivä menee. Tosin heti porteilla poikien näyttelyyn pääsy meinattiin estää innokkaan rokotusten tarkastajan toimesta, joka alkoi tarmokkaasti hihkumaan ettei saada mennä näyttelyalueelle, kun koirilla ei ole microsiruja. Siru ongelmaan löytyi yksinkertaisen helppo ratkaisu - laitetaan sirunlukija sirunluku moodiin, niin johan alkoi masiina piipittämän sirun merkiksi ja numerosarja vilkkumaan näytössä.

Ransulla se oli jälleen oriponi bensaa suonissa, mutta iloisen vallaton veijari kuitenkin malttoi hieman esiintyäkin. Natku pääsi lennosta kehään ja silläkin meinasi olla lentobensaa suonissa, mutta hieman paremmin kokemuksen myötä paketti pysyi kasassa.
Tulokset olivat huimat, kun pojat laittoivat roppi bileet pystyyn Natkun ollessa Rop ja Ransu Rop-juniori.

Ransu - Bärchen Schwarzer Diamant - Jun Eri1 Sa JunSert Pu2 Sert Rop-Jun
Natku - Waatan Lolium - Val Eri1 Sa Pu1 Rop

Siljalle suuri kiitos avusta kehänlaidalla sekä kehässä.


ROP Waatan Lolium - VSP Eswood Otilja

Lauantaina auton keula käännettiin kohti Paimion ryhmänäyttelyä.
Tuomarina Leila Stenlund ja huikeat kaksi kessua.
Mukana tällä kertaa vain Ransu, joka sai alku päivän pötkötellä häkin suojissa.
Päivä alkoi hienosti, kun matkakumppanimme cotton Daisy nappasi ensimmäisen junnu sertinsä ja sertin vsp:n kera.

Useamman tunnin pötköttely oli hieman vienyt puhtia pois Ransulta ja kehässä maltettiin hieman paremmin jo esiintyä. Eikä ollenkaan huonosti esiinnytty, kun kirjaimellisesti putsattiin pöytä pölyistä ja napattiin roppien kera kolmas juniori serti, jonka myötä valioiduttiin junior muotovalioksi.

Ransu - Bärchen Schwarzer Diamant
Jun Eri1 Sa JunSert Pu1 Rop JunRop
JMVA

Pitkästä päivästä tuli vielä pidempi, kun jäätiin odottelemaan ryhmäkehiä. Uskomattoman hienosti tuollainen vuoden ikäinen maaseudun villivarsa jaksoi vielä ryhmäkehissä keskittyä ja suuressa Fci5 ryhmässä noustiin aina kuuden parhaan joukkoon 🤩

Tähän loppuun täytyy kyllä hämmentyneenä ihmetellä tuon pienen oriponi Ransun näyttely uran aloitusta. En kyllä olisi villeimmissä unissakaan uskonut, että päivää alle vuosikkaana meillä on kaksi sertiä kasassa ja junnusertit napsahtaa täyteen päivän yli vuosikkaana, kaiken lisäksi tämä tehtiin kolmen suoralla, 11 päivän aikana. Ajattelin, että syksyn viimeisissä näyttelyissä vielä yritetään kalastaa itsellemme epätoivoisesti sertejä. Fiinillä kehäkäytöksellä sertejä ei ainakaan olla ansaittu, kun kehässä ollaan esitetty pompusta volttiin kuviot ja oltu pirskahtelevan energinen karvapallo. Ilo on kuitenkin tuollaisen iloisesti pomppivan karvapallon kanssa kulkea, vaikka välillä se narun toisessa päässä aiheuttaa hikikarpaloita, kun yrittää taiteillen pysyä volteissa mukana.


Palatakseni vielä tuohon helatorstaiseen siru hässäkkään.
Ei ole ensimmäinen kerta, kun porteilla on saanut opastaa talkootyöläisiä.

  • Milloin on hihkuttu vanhentuneista rokotuksista, kun on ollut kyseessä rokotus jota suomen näyttelyihin tai edes maahantuloon ei tarvita (varmasti legendaarisin on kennelyskärokote).
  • Rokotusten varoajat eivät täyty, kun on tuore rokotus mutta otettu kuitenkin aiemman rokotuksen voimassaolo aikana, joten varoaikaa ei edes tule.
  • Vanhentuneesta echinococcus madotuksesta. Juu ei oltu pariin vuoteen käyty maan rajojen ulkopuolella, joten olihan siitä muutama vuosi vierähtänyt kun passiin viimeksi merkitty madotus (epäselväksi jäi mistä se setä sai edes päähänsä takertua madotus merkintöihin).
  • Rokotuksia ei löydetä passista, kun ensiksi ollaan revitty ne merkki klemmarit irti ja heitetty roskapönttöön (joskus jopa se passin välissä valmiiksi oleva numerolappukin on lentänyt sinne roskapönttöön).

Aloin vain miettimään mikä riski on olemassa sellaisella näyttelykävijällä, jolla ei ole kokemusta ja tietotaitoa, että hänet käännytetään ilman oikeaa syytä porteilla pois, kun syy onkin talkoolaisen osaamattomuudessa. On tullut itsekin sen verran paljon seistyä portilla tarkastamassa, et tiedän kuinka ensiluokkaisen tärkeää on täsmällisesti opastaa talkoolaiset ja porukassa olla vielä yksi sellainen jolla oikeasti homma on hanskassa, jotta ns. ylilyöntejä ja virhe tuomioita ei jaeta. Onhan se hyvä olla tarkkana, koska on saanut itsekin käännyttää porteilta pois kun rokotukset eivät ole voimassa, mutta tietoa täytyy olla ja jos ei ole, niin olla sellainen jolta vielä varmistaa asia.
Tässäkin siru hässäkässä olisi kokematon lähtenyt häntä koipien välissä kotiin ja seuraavana päivänä paniikissa soitellut eläinlääkäriin sirutus aikaa.

Ps. Rokotuksien voimassaolosta... noin 700 pennun pentunäyttelyssä, kun noin 80% sisään tulevista tarkastettiin, niin arviolta 20% pysäytettiin porteille rokotusten tähden. Syinä oli varoajat, puuttuvat rokotukset tai rokotustodistuksen puuttuminen (osa hommasi paperit paikalle tai hommasivat kuvat puhelimeen, jotka hyväksyttiin jos niistä pystyi todentamaan että ovat oikean koiran; passissa on muuten joka sivulla passinnumero, joten helppo todentaa tieto- ja rokotussivut samasta asiakirjasta otetuiksi). Eli määrä on loppujen lopulta suhteellisen suuri, joilla on puutteita rokotus asioissa.