Ei kovin suurta tai pientä tarvitse olla, kun se vitonen räpsähtää tilille. Nollat ovat lipsuneet hienon hienosti millien päästä.
Maaliskuun alussa 3.3. käytiin Liedossa kokeilemassa kakkos luokan hyppyratoja kahden startin verran.
Ensimmäinen rata meni sähellykseksi, emmekä edelleenkään löytäneet takaa poispäin käännöstä oikealle päin, joka jäi helmikuussa Lohjalle loistavaan suoritukseen. Helmikuun Lohjan kisojen jälkeen ei olla osattu takaa poispäin käännöstä oikealle agilityssä tai hoopersissa, vasemmalle se kyllä onnistuu. Fyssarilla ollaan myös ennätetty käymään puhtain paperein ja muissa kääntävissä ei ole puoli eroja.
Toisella radalla kolmanneksi viimeiselle esteelle puhtain paperein, kunnes muutama milli liian vähän koiran ja riman välissä toi riman alas.
Kuvassa rima on vielä hienosti kannattimillaan, mutta sekunnin sadasosassa se pyörikin jo pitkin keinonurmea.
Kuvaaja Susanna Raulio |
Maaliskuun 9 lähdettiin jahtaamaan kolmatta ykkösten agirata nollaa Lohjalle. Todelliseksi jahtaamiseksi se jäikin. Lähtöasetelmana iltakisat eivät ole meidän lemppari, kun nälkä ja uni alkaa kolkuttelemaan nurkan takana. Pisteet kyllä tuomarin radoille, kun suuria muutoksia ei tarvinnut tehdä sekä järjestelyille, kun vikalle radalle starttattiin jo siinä vaiheessa, kun rataan tutustuminen olisi vasta alkanut aikataulun mukaan, eikä edes oltu ihan ensimmäisten joukossa startti vuorossa.
Ensimmäisellä radalla tuli ehkä hieman turhan napakasti käskytettyä ja ahdisteltua Natku raukkaa keinulla ja hän päätti pompata. Natku ei juurikaan siedä, että tullaan kontakteilla tai kepeillä ns. iholle. Tältä radalta yllätys yllätys löytyi myös takaa poispäin kääntö, mutta meidän onneksi vasemmalle päin. Lopulta vitosen ratana maaliin ja kolmas sija.
Toisella radalla päätettiin kokeilla, josko kelpaisi pompata puomi... No ei kelvannut, kun vitonen. Kepeillekin mentiin ja otettiin eka väli, kunnes käännyttiin kysymään - tätäkö tarkoitit.
Kolmas rata mentiin puhtailla, mutta ennen viimeistä estettä Natku pyörähti hieman ennen estettä voltin. Streamiltä jälkeen päin katsottuna oli siinä ja siinä olisiko voinut vielä pyörähdys kohdasta suorittaa estettä vai ei ja tuomarikin empi hetkenaikaa ennen kuin nosti käden vitosen merkiksi. Ääh! Vitonen ja kolmas sija tältäkin radalta.
Onneksi kolmos sijat toivat lohtu ruokaa ja syyn osallistua tulevaisuudessa, kun palkintona suklaalevy ja starttilahjakortti + koiralle treeni nameja, jotta voidaan treenata hieman lisää. Viimeisen radan ketutus vitonen piti myös hyvin hereillä kotiin asti.
Lägi 9.3.2024 |