Siirry pääsisältöön

Voihan koronan kiireet - tuumaa pojat

Kun kerta kalenterit ammottaa menoista tyhjyyttää, niin kotona ennättää vaikka mitä (jopa niin paljon, että viikonloppuisin lattialla makaa kolme raatoa muistuttavaa karvamyttyä).

Natku on päättänyt kevään aikana kunnostautua kaikkien lenkkipolkujen ojien tarkastuksessa. Useimmiten ei uskoisi, että samalla polulla ovat Kassu ja Natku tassutelleet, kun toinen on likomärkä, höystettynä erinäisillä koristeilla.


Työnjohto tehtäviä on joutunut tekemään, kun on kylvetty sisällä ja ulkona. Natku innostui siinä määrin, että päätti heti tuoreeltaan jopa tarkastaa muokkaus jäljet juosten muokkaus koneen perässä.
Kassu on jo niin tottunut tähän joka kesäiseen traktori ralliin, ettei jaksa korvaansa lotkauttaa moisille huristelijoille.


Ilta pähkinä pojilla, miten katolla olevat luut saisi alas. Iwan vanha herra ei enään saa luita (paitsi nahkarullia), kun ei palvelusväki halua katsella väkinäistä pingispallon väkerrystä luun syönnin jälkeen. Natku sen sijaan ei ymmärrä miksi illalla luut nostetaan mökin katolle ja yrittää kovin auttaa isoveljeä pulmassa.


Natku narsissien kanssa hetkeä ennen, kun jälleen oltiin ojia tutkimassa. Puutarha hommat on Natkun mielestä kovin hikistä hommaa, joten on hyvä käydä aina välillä pulahtaa ojaan vilvoittelemaan.


Vilvoittelun jälkeen onkin hyvä kölliä nurmikolla ja piehtaroimalla kerätä koristeita turkkiin. Varmasti jos olisi kilpailu - kuka saa sotkettua itsensä nopeiten - Natku olisi kärki sijoilla. Selkänsä kun käännät, niin vastasta on märkä ja ryönänen koira.



Muhkean turkin alta kuoriutuu pieni natiainen, kun pesulle Natku joutui. Kuulemma jotain edustavia synttärikuvia tarvitsisi ottaa ja niissä ei saa olla luonnollinen oma itsensä rytöporsaana. Nyt ei kyllä pieni koira ihan ymmärrä tällaista... koti ympyröissä vaan ollaan, niin miks täytyy niin kovin kauniilta näyttää?