Siirry pääsisältöön

Kuusi vuotta kessun karvoja....

Joko siitä on puoli tusinaa, kun pieni riiviötä muistuttava karvapallo näki päivänvalon??

Monesti näihin aikoihin ollaan huokailtu kiihtyvää vauhtiamme.
Tänä vuonna sentään voimme todeta, että ollaan osattu ottaa hieman rauhallisemmin.


Monena vuotena mukana kulkeneen mopon kaasuvaijeri taisi löystyä, kun ei vauhtia saatu poljettua ja osattiin höllätä vauhtia ja keskityttiin kaikkeen kivaan.

Mitä vuoden aikana ollaan ennätetty??


Ulkomaat
Synttäreiden jälkeen lähdettiin reissuun Ruotsin maalle.
Hieman muutettiin totuttuja reittejä, kun Vaasan kautta uitimme leirikuntamme Ruotsin puolelle.
Matkan tavoitteina oli Aidalle (Waatan Elodea) serti näyttelystä ja nähdä muutamia belgi uroksia.
No serti jäi ruotsin maalle, eikä sieltä niitä uroksiakaan tahtonut loppu viimein löytyä.
No olipahan meillä Sirpan kanssa jälleen hulvaton reissu.


Keväällä käytiin perinteisellä Tallinnan reissulla.
Aivan mahtava reissu, kun Mikan ja Leilan kanssa seikkailtiin pitkin Tallinnaa.
Ehdottomasti otetaan uusiksi tulevaisuudessa.
Jos reissu oli mahtava, niin oli myös flunssa joka reissun viimeisenä päivänä päätti iskeä.

Rally-toko
Loppu vuodesta käytiin korkkaamassa Avoin luokka hyväksytyllä tuloksella.
Tämän jälkeen ollaankin vietetty kisataukoa ja ollaan käyty muutamissa epiksissä sekä koulutuksissa. Vuosi piti ahkeraan käyttää ylempien luokkien treenaamiseen, mutta aika ei vain tahtonut riittää sekä yber kuuma kesä verotti treeni intoa.
Epikset menivät mukavasti, kun kummastakin yli 90 pistettä, vaikka ihan aina ei ihan samalla aaltopituudella tamplattu ja sitkeällä taistelulla radat läpi kahlattiin.


Agility
Virallisiin asti ei olla päästy, kun ohjaaja ei vain jaksa ymmärtää mittausta.
Sen sijaan ollaan treenaamisen lisäksi epistelty.
Loppuvuodesta voitettiin Forssan Palveluskoirien mölli maksien seuramestaruus 2017.
Aksa on meille se irroittelu laji, jossa saadaan päästellä täysillä.


Mätsärit
Muutamissa mätsäreissä ollaan pyörähdelty.
Loppu vuodesta Kassu pääsi lainahandlereiden pyöritettäväksi, kun Minja osallistui lapsi ja koira kilpailuun, jossa tuli hienosti kolmanneksi ja Nean kanssa pyörähti isoissa aikuisissa.
Poudan kesän ainut kunnon tapahtuma vesisade saatiin niskaan Suviheinä mätsärissä, jossa Kassu "ui" kolmannelle sijalle.



Näyttelyt
Näyttelyiden osalta ollaan himmattu eniten tahtiamme.
Vuoden ehdottomin kohokohta oli erikoisnäyttely.
Asiantunteva ja tiukka rodun ominaispiirteistä oleva tuomari Tracey Presland Australiasta nosti Kassun hienosti suuren suuren valioluokan viidenneksi Sa:n kera.

Pari kilpailussa Kassu ja siskon tyttö Siru (Waatan Hibiscus) nousivat hienosti kolmannelle sijalle.

Päivän sekä koko vuoden ehdoton huippukohta koettiin päivän lopussa.
Täyden 100 Keeshondin joukosta Kassu nousi korkeimmalle sijalle, kun valittiin näyttelyn kauneinta karvapeitettä!
Turkki on meidän kruunumme sekä ylpeyden aiheemme ja tuntui huikealta saada myös tunnustusta siitä. Ensimmäinen kerta tokikaan ei ollut, kun Kassu oli kauneimmasta karvapeitteestä kisaamassa. Kerran ollaan toiseksi asti ylletty ja täpärästi hävitty lopun kaksintaistelussa.


Kesän aikana Kassu pääsi myös laina handleri Mikan kanssa rotukehään ja Nellan kanssa juniorhandler kisaan, jossa tulivat hienosti toiseksi.


Kesän näyttelyt lopetimme hienosti Rop tulokseen ja ryhmässä vielä kuuden parhaan joukkoon.

Kaverikoirat
Vuoden alussa saatiin tunnustusta arvokkaasta vapaaehtoistyöstämme, kun Turun Kv näyttelyssä Kassu palkittiin Suomen Kennelliiton toimesta mitallilla.


Kesällä sen sijaan oltiin Salon Kr näyttelyn ohessa kertomassa toiminnasta ja halukkaiden rapsuteltavana.


Kaverikoira toiminnan ulkopuolella ollaan myös oltu rapsuteltavina.

Keväällä osallistuttiin Musti Run tapahtumaan.
Kassu pääsi Ylen Mennään metsään: polkujuoksu sarjan jaksoon Liesjärven kansallispuistosta haukahtamaan alku juonnot.
Syksyllä oltiin Mansikissa, joka on lasten maatalousnäyttely.
Kassulla riitti innokkaita rapsuttelijoita.



Mennyt vuosi lukuina:
Näyttelyt 13 kpl, joista 11 suomessa ja 2 ulkomailla.
Kaikista näyttelyistä vähintään erinomainen ja suurimmasta osasta Sa:n ja luokka sijoituksen kera.
Rop 1 krt, Vsp 1 krt
Match Showt 4 kpl
Aksa epikset 4 kpl + ForPk seuramestaruus
Rally-toko kisat 1 krt
Rally-toko epikset 2 krt

Ei voi kuin antaa suuren kiitoksen taas yhdestä vuodesta!

Milja ja Ahti voiko teitä ikinä riittävästi kiittää tästä raivostuttavasta duracelpupusta, joka seuraavassa käänteessä jo väläyttää valoittavan hymynsä, joka saa nauramaan.
Mikalle ja Leilalle super kiitos. Yhteistyömme jatkukoon ja puheet jääköön omaan onneensa ;)
Ullalle ja Esalle, kun ovat luottaneet edelleen Aidan meidän retkille mukaan.
Ja meidän super Tuikku mummi ja klaani... Jellu myös ja etenkin maitohanat Raksu ja Ulla-pulla.

Myös kaikille niille, joita ei erikseen mainittu.