Ikinä, ei ikinä ole niin kiire, etteikö olisi aikaa bilettää erinomaisesta syystä!
* Pimpula, Pampula, Homekorva, the Iwana Julma *
täyttää kaksitoista vuotta
täyttää kaksitoista vuotta
Tuo raivostuttavan rakas karvakorva, joka osaa koetella päivästä toiseen pinnan pituutta. Putsaa varmasti kaiken pöydälle unohdetun ruuan ja tyhjentää sohvat tyynyistä, kun ne ovat parempi sisustus elementti keskellä lattiaa, kuljettaa villasukkia yön pimeinä tunteina uusiin mitä ihmeellisimpiin paikkoihin ja levittäytyy kulkuväylälle pitkäkseen, jotta muiden talouden liikkuvaisten notkeus pysyisi ennallaan, kun joutuu taiteilemaan ohitse.
Hieman jo takajalka elää omaa elämää ja välillä pää tekee suunnanmuutoksen nopeammin kuin jalat, mutta se ei haittaa norsun lailla posliinikaupassa tömistelyä... tosin kun ruuasta on kyse, niin kaikki raajat ovat nenän johdatuksella menossa samaan suuntaan ja LUJAA!
Sohvalle, pöydälle ja vaikka varmaan katollekin kiivettäisiin, jos vain siitä ruokaa saa.
Sohvalle, pöydälle ja vaikka varmaan katollekin kiivettäisiin, jos vain siitä ruokaa saa.
Talven aikana Iwan on saanut etuoikeuksia ja saanut luopua yö vahtivuoroistaan ja päässyt tupaan sisälle hautomaan luitaan yö aikaan. Eipä kuumuuskaan enään niin haittaa, kun talosta kuitenkin aina löytyy joku vilpoinen nurkka jonne pääsee viilentäytymään.
Tätä nykyä siis ei tarvitse unelmoida edes yksin syömisestä. Pikkuveljen kanssa partioidaan, josko sattuisi tipahtamaan suuhun pantavaa.
Pieni nökönenä on vuosien varrella kasvanut ja nuuskutellut monet hajut.
Kohtaa jälleen viiksikarvat vipattaa synttärikakun suuntaan.
Kohtaa jälleen viiksikarvat vipattaa synttärikakun suuntaan.
Suuret ja rakkaat onnittelut Iwanille ja sisarelleen Jelenalle
Muistaen pilven reunalla bilettäviä sisaruksia Leoa ja Olgaa
Muistaen pilven reunalla bilettäviä sisaruksia Leoa ja Olgaa