Siirry pääsisältöön

Ensilumi ja aksa epistelyä

Viikko sitten saimme nauttia muutaman päivän ensilumesta täällä Varsinais-Suomessakin. Tosin vähänhän täällä oli lunta moneen muuhun paikkaan verrattuna.
Lauantaina ei jotenkin jaksanut uskoa, että Someron toisella laidalla oli mitattu Suomen syvin lumipeite, kun täällä meillä toisella laidalla ei ollut lumihiutaleesta tietoakaan. No sunnuntai aamuna sentään mekin saimme herätä valkeaan aamuun.

Pojilla riitti intoa lähteä lenkkeilemään, kun vihdoinkin oli kelit, ettei muta tillukat tarttunut varpaan väleihin.




Kerrankin tällä oli kamera mukana, jossa myös video mahdollisuus ja jopa älysin sitä hyödyntää. Monta kertaa on ollut mielessä kuvata poikien temmellyksiä videolle, mutta aina tajunnut vasta, kun tilanne jo mennyt.

Ei voi kuin ihmetellä, kuinka pitkä pinna voi olla Impulla, kun kaiken maailman taklaus hyökkäykset sietää Kassulta. 




Lenkin päätteeksi Kassu oli ihan sitä mieltä, et nyt saa veli pusun ja sen jälkeen korva pesun. Impun korvia ei paljoa tarvi putsailla, kun Kassu hoitaa sen... No eipä Impun korvia ole kyllä koskaan tarvinnut putsailla. 



Eilen lauantaina suunnattiin Kassun kanssa aksa epistelemään.
Salossa oli Koirakerho Tassujen järkkäämät glögi epikset. Tuomarina toimi Ulla Viholainen.
Ollaan nyt muutaman kerran tämän syksyn aikana käyty treenaamassa kyseisessä paikassa eli täysin vieras paikka ei ole, mutta ei Kassu ihan älynnyt mitä ollaan menossa tekemään, kun mätsäreissä joskus ollaan tuolla myös käyty.

Ulla oli kyllä osannut tehdä radan, jossa oli ripaus haastetta ja todella paljon vauhtia. Ihanneajaksi Ulla oli radalle laittanut 56 sekuntia.

Eka rata meni ihan ihmetellessä. Lähtöön kun mentiin, niin katteli hoomoilasena, kun otettiin valjaat pois ja käskettiin istumaan. Radallakin välillä unohtui jonnekin ja taas heräs, ei hitto soikoon mehän ollaan aksaamassa.... Tuomarikin taidettiin käydä moikkaamassa ja siinä sivussa juosta esteen ohi.

Toinen rata meni jo hieman paremmin, kun koirakin oli jo hereillä, mutta sit tuli itte tehtyä tyhmiä laiminlyöntejä, joista tuli helppojen esteiden ohituksia pari kappaletta.

Kolmannella kerralla oli sit jo kumpainenkin hereillä ja muistin merkata myös ne helpot hypyt. Harmittavasti esteeltä 15 kielto... olis antanut ilman käskystä vaan toisen paahtaa.

Kolmas rata olis tarvinnut ottaa videolla.
Neloselle mennessä itse myöhässä, kuin pikku paviaani, mutta haki hienosti putken tiukalla käskytyksellä. Kaikilla radoilla onnistui paremmin kuin hyvin kutoselta seiskalle syliheitto ja seiskalta kasille veto.

Hienosti Kassun kanssa taisteltiin parhaimmalla suorituksella kaikki startit huomioon otettaessa neljänneksi. Kaikkiaan startteja oli noin 30 mölli makseissa.

Tulokset.
1. kierros: Av -17,28 Rv 45
2. kierros: Av -29,68 Rv 15
3. kierros: Av -29,44 Rv 5

Kyl tää tästä, kun vaan itte vielä oppis ja sais kontaktit ja kepit hiottua loppuun asti.