Siirry pääsisältöön

Karva palleroita ja helluntai heiloja.

Tiistai iltana 19.5 vihdoin koitti aika ja Kassun jälkeläiset näkivät päivänvalon. Kassulla on tätä nykyä 1 poika ja 2 tyttöä ja äänen käytöstään päätelleen ovat tulleet ainakin siltä ominaisuudeltaan isäänsä.

Iso Karhu G-pennut
Pitkästä aikaa oli täysin vapaa viikonloppu vailla ennalta sovittuja menoja. Miten sattuikin vielä aurinko paistamaan suurimman osan, vaikkakin ilman lämpötilalla ei päässyt kehuskelemaan.

Oli jopa aikaa ottaa pakollinen ruusuke kuva Rauman ruusukkeista. 



Kamera pääsi myös ulkoilemaan ja Kassu sai hengailla pitkin pihamaita.


Iwania ei olisi voinnut enempää kiinnostaa kuvailut, mutta juuri leikattu nurmi on mukava piehtaroida, niin että on vauhtiraitoja pää täynnä.




Kassu varmaan viikonlopun aikana tarkasti pihan jokaisen ruohon korren ja söi syötäväksi kelpaavat.



Kesä viljelmiä oli hyvä tehdä, kun Kassu vahti sopivan varjoisasta paikasta. Välillä Sulon esiintulo sai Kassun käpäliin liikettä.


Kun nurmi oli koiratarhoista kaadettu Impunkin kelpasi leikkiä pikkuveljen kanssa.



Ja taas tuli todettua, kuinka vaikeaa veljeksistä on ottaa yhteiskuvaa. Ensimäinen 10 minuuttia yrität saada niitä pysymään paikallaan, niin että kumpainenkin olisi kuvassa ja kun tässä onnistut, niin aletaan ilveilemään ym.


Sunnuntai ehtoona Kassu meinasi, et  nyt on asioille tehtävä jotain tai tulee tylsä kesä. Eikös sanontakin mene näin; Jos ei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä.... Jotenpa Kassu päätti lähteä naapurin donnaa tervehtimään, josta hänet saateltiin uuden tyty ystävän kanssa kotio asti. Saas nähdä kuinka kiireisen kesän Kassu vielä itselleen järjestää.