Siirry pääsisältöön

Blondit reissaa ja koirat räksyttää.

Viikon piti kiirettä ja juuri ja juuri ehti tavarat purkaa ruotsin reissun jäljiltä (lue: pestä likapyykki).
Torstaina oli tohinaa, jos jonkinlaista ja minuutti aikataulutuksella mentiin.
Jo aikaisemmin oltiin puhuttu Terhin ja Kaisan kanssa josko taas treffattaisiin. Kaisan saavuttua meille Essin (W. Erica) kanssa ja tavarat pakattuamme autoon, niin käänsimme nokan kohti Terhiä ja Kideä (W. Cladina). Kassukin pääsi tällä kertaa mukaan viihdyttämään leidejä. Hyvinhän tuon kolmikon yhteiselo sujui.

Täytyihän pörrö kolmikkoa myös hieman kuvata. Tosin suureksi haasteeksi osoittautui kaikkien kolmen samaan asentoon saaminen. Sait kaksi seisomaan, niin yksi istui, sait kaksi maahan niin yksi seisoi, sait Kassun ja Essin istumaan, niin Kide päätti mennä maahan Essin paikka käskystä.
Oli taas mukava nähdä Terhiä ja Kideä.

Kide, Essi, Kassu

Kide, Kassu, Essi

Kassu ja Essi

Perjantaina saatiin rauhassa venyä hereille... tai siis oltaisiin saatu, jos sisäinenkello ei oli pärähtänyt soimaan, niin että yöunet katkesi... Kaisan sisäisenkellon ollessa epäkunnossa, niin Kassu päätti hoitaa homman ja kävi tökkimässä Kaisankin hereille.

Tällä kertaa suuntamme Latvia ja Riika.
Kassu meni konkarin elkein bussiin, kun taas Essi hieman jänisti ja pisti hanttiin ovella. Essi ja Kassu saivat piippuhyllyn paikat, niin kuin olimme halunneet. Satamassa tarkkailtiin tarkkaan menoa ja häkkien asettelua.


Kun koirat ja tavarat oltiin saatu autoon, niin alkoi matka. Laiva oli jo satamaan saapunut, kun lähdimme terminaalia kohden suunnistamaan.


Matkan Kassu ja Essi otti rennosti, eivätkä jaksaneet turhaa hötkyillä. Mikäs siinä köllötellessä, kun saivat peput vastaikkain matkustaa.


Perjantai illalla saavuimme Riikaan ja majoituimme hotelliin.
Lauantai aamuna onneksi ei tarvinnut kukon kiekasun aikaan herätä, kun lähtö hotellilta oli vasta yhdeksältä.
Lauantai aamulla piti hieman kiirettä, kun kehä oli yhdentoista aikoihin. Onneksi heti ovilla törmäsimme Poussun Leenaan, joka johdatti meidät kessu leiriin. Leena oli lahjakkaasti levittäytynyt kehänlaidalle vallaten myös meille tilaa.

Jos tähän mennessä oltiin onnistuttu Kaisan kanssa sähläämää, niin seuraava paniikki pilleri iski, kun aloimme Essiä laittamaan kehä kuntoon. Kaisa kaks kertaa sanoi ja täytyi vielä itsekkin käydä toteamassa, että uskoi. Essillä oli kuin olikin juoksut alkanut. Onneksi Kassu ei reagoinut juuri alkaneisiin juoksuihin, kun narttu suihkeetkin oli hotellilla...

Hyvin saimme koirat kuntoon kehän alkuun mennessä. Kassu olikin ensimmäisenä kehään astelemassa. Kun Kassun arvostelu oli ladeltu, niin jäimme tuomarin kanssa hämillämme katselemaan mihin se pyörittävä lähti. Hieman oli arvoituksena mitä tuli ja jatkuuko, mutta tuotiin sentään CQ (Sa) lappu käteen eli eikun kehiin uudelleen, kun Leenan Onni (Minejan Always Iceman) oli arvosteltu. Kassu vei Onnista pidemmän korren paras uros kehässä, ollen paras uros ja saaden sertin ja cacibin. Nyt sit on Latvian valion arvo odottamassa.

Essi oli nuorissa ja hänellä jopa oli kilpakumppani. Essi vei nuorten luokan voiton ja sai myös CQ:n, vaikkakin Essin CQ lappu vietiin ensiksi kilpakumppanille, joka myös sai CQ:n. Paras nartti kehässä olikin enemmän osallistujia. Ennen kehään menoa olin piilossa lymyävälle Kaisalle ennättänyt hihkaisemaan, et releet kuntoon, jos tulee ykkönen. Niin se Essi veti pisimmän korren ollen paras narttu saaden sertin ja cacibin. Pyörittävä oli sentään tällä kertaa paikalla, mutta pihalla kuin lumiukko, kun rupesi kakkoseksi tulleelle tarjoamaan sertejä ja cacibeja. Meidän vaihtaessa paikkojamme rupesi tuomarikin ihmettelemään ja komensi meidät takaisin alkuperäisille paikoillemme ja pyörittäväkin pääsi kartalle. 
Kaisan kauhukuva toteutui kun Essi voitti ja joutui kehään, kun Kassu ja Essi lähtivät mittelemään Ropista. Kassu vei tässä taistossa pisimmän korren ollen Rop.
Kehän jälkeen oli melkoinen nippu ruusukkeita ja lappuja, joita leiristämme hetken aikaa saimme etsiä, kun oli tullut vaan kehä nauhojen yli niitä heiteltyä häkkien päälle. Nyt myös Essillä on serti odottamassa valioitumista ja C.I.B kello pyöräytettynä käyntiin.


Kehän jälkeen alkoikin pitkä odottaminen. Ryhmä kehien alkamis ajaksi oli ilmoitettu 16.30, mutta aloittivat sentään hieman etuajassa. Heti kasvattaja kilpailun jälkeen vuorossa oli pari kilpailu johon olin Essin ja Kassun ilmoittanut. Taas täytyy sanoa, että lahjattomat ne vain treenaa. Ainut treeni oli pisu kierroksella ja silloinkin Essi rynni Kaisaa kohden.
Kokoomaan mennessä ehdittiin olemaan ties kuinka montaa kertaa solmussa. Kokeilin onnistuisiko yhdellä remmillä vienti, niin eikö Essi päättänyt yrittää pompata Kassun yli... eipä ketju paljoa periksi antanut ja Essin yritys päättyi Kassun selän päälle ja Essin ollessa sen verran pienempi, niin takajalat potki tyhjää Essin yrittäessa toiselle puolelle.
Aikamme kun säädimme niin sain koirien nenät samaan suuntaan, niin että kumpikin seisoo yhtä aikaa. Eipä isossa kehässä ilman kommellusta selvitty. Tuomarin tuodessa voittajan ruusuketta, niin kumpainenkin istui ja Essi vielä takalisto tuomariin päin. Palkinto korokkeellakin saatiin hässäkkä aikaiseksi... Ensiksi täytyi yrittää yhtä aikaan nostaa Essi ja Kassu pallille... pois lähtiessa Essille iski joku mörkö ja Essi ja Kassu onnistuivat sotkeutumaan ja Essihän ilmaisi asian kimeällä kiljaisulla.

Pari kilpailun voittaja kolmikko.



Päivän saldo siis Rop & Vsp, 2xcacib, 2xsert, BIS1 pari ja Cruftsin osallistumisoikeus vuodelle 2016.
Pari kilpailun voitosta saatiin 15kg eukanubaa ja skumppa pullo, jonka me unohdimme tuhota reissun päällä. Me ollaan Kaisan kanssa niin huonoja loppasuita.

Lauantain palkinto saalis.

Näyttelyn jälkeen enemmistön nälkäisellä mielipiteellä poikkesimme syömään. Hotellimme ei ole vuosien varrella ymmärtänyt, et suomalaiset syö ja juo. Ruokapaikka oli eräänlaisessa tivolissa.


Ruokaa sai lapata, jos jonkinlaista lautaselle ja jo muutaman metrin jälkeen totesin, et nopeesti läpi silmät puoli ummessa, niin voin selvitä ilman ähkyyn tavoittelevaa ruoka määrää.
Alku salaatteineen ja jälkiruokineen annos maksoi hieman reilun 8 euroa. Ruoka oli herkullista ja onneksi olin tehnyt läpi juoksun, koska muuten olisin lapanut aivan liikaa ruokaa lautaselle.


Lauantai illaksi oli hotellikin ottanut neuvosta vaariin ja varautunut janoisiin majoittujiin. Täytyihän sitä käydä päivän tuloksia vielä porukalla juhlistamassa ja tällä kertaa juomaa riitti muillekin, kuin kuudelle ensimmäiselle. Oli hieno juhlistaa päivän tuloksia, kun koto suomesta oli tullut tietoa Sumun (W. Dablia) valioitumisesta ja Armin (W. Fragaria) Vsp-pentu sijoituksesta.

Sunnuntaina olikin aavistuksen aikaisempi herätys, kun lähdimme puoli yhdeksän liikkeelle. Tällä kertaa meillä olikin kehä vasta kahden aikoihin eli oli runtaasti aikaa kulutettavaksi.
Uroksissa tulokset menivät samalla kaavalla, mutta nartuissa järjestys meni täysin uusiksi. Paras narttu kehässä tuomari kehui meininkiä kehässä. Rop kehässä Kassulla olikin Leenan Nita (Eerondaali Make Me Happy) vastassa. Kassu vei toistamiseen Rop voiton. Kehän jälkeen nopsaa tavarat siirrettiin toiseen leiriin lähemmäksi ryhmäkehiä.
Ennen kuin ryhmiin ennätettiin niin löysimme vihdoin missä myydään koko viikonlopun ihmettelemiämme kierre tikkuja, joissa oli jotain hyvälle tuoksuvaa. Perunaahan nuo kierteet olivat, jotka oli eri mausteilla maustettu.
Sunnuntai oli Waata teamin ryhmä sijoitus juhlaa, kun Kassu nappasi Ryp5 ja Rodi (W. Erodium) Ryp3 ja Viola (Eerondaali Waatan Star) pentunäyttelyn Ryp4 sijat.


Samontein kun vitos ryhmä oli arvosteltu, niin lähdimme koti matkalle. Katre bussilla kiusoitteli, et meidän team väri on väärä... tarvis olla kuulemma punainen. Ryp5 ruusuke sopi limenvihreään varuste arsenaaliimme, kuin nenä päähän. Viikonlopun ruusuke saldoa kun katsoo, niin osaa se punainenkin aika hyvin eksyä meille.

Latvialainen ideologia ei kyllä vielä sunnuntai illallakaan uponnut suomalaisen ajatus maailmaan. Jos raja-asemalle  tulee kaksi bussi lastillista maksavaa porukkaa, niin ei kyllä mun ajatus maailman mukaan aleta viettäään 10 minuutin taukoa ja lyödä luukkuja kiinni jonon olessa ulko-ovelle asti.

Yön yövyimme tallinnassa, kun emme olisi ennättäneet illan viimeiseen laivaan. Aamulla olikin hätäinen lähtö, kun 6.15 bussi starttasi satamaan ja millään ei olisi jaksanut nousta. Kuteet niskaan, suurimmat töyhtöt latistettiin ja eikun menoksi.
Takaisin tulo matka olikin huojuva, kun merellä myrskysi kiitettävästi ja laiva keikkui puolelta toiselle.

Näin se on  taas reissu suoritettu ja leikkisästi jo alettiin miettimään mihinkäs sitä seuravaksi suunnistaisi.
Kassulta enään puuttuu se suomen viimeinen serti. Samalla vinttaalla Kassusta tuleekin Lv Lt Se Mva.

Viikonlopun tulokset kessujen osalta.

Lauantai 21.3.2015
ROP Sert Cacib Waatan Daucus
VSP Sert Cacib Waatan Erica
PU2 RCacib Minejan Always Iceman
PN2 RCacib Eerondaali Make Me Happy
PN3 JSert ->LT JCh Minejas Bella Donna
PN4 Arctic Kees Eternal Affair
EH? Harita Gracia Boyaros

Sunnuntai 22.3.2015
ROP Sert Cacib Waatan Daucus
VSP Cacib -> C.I.B Eerondaali Make Me Happy
PU2 RCacib Minejan Always Iceman
PN2 Sert RCacib Arctic Kees Eternal Affair
PN3 Waatan Erica
PN4 Minejas Bella Donna