Maanantaina oli niin huikaisevan hieno sää, jotta piti ihan lähteä kameraa ulkoiluttamaan ja tietenkin saada jotain kuvattavaa... eli Kassu pääsi kaveriensa kanssa päästelemään.
Kassu taisi aavistaa pihalle tullessa, et on jotain speciaalia.
Ei ollut riemulla rajoja, kun sai best frendin Raksun kanssa päästellä menemään.
Lennukin liittyi irroittelevaan joukkoon.
Ilman tilanne komiikkaa ei lenkkiä saatu tehtyä.
Mitä tulee kun kolme koiraa suhaa eteen taakse eteen taakse ja kun tullaan eri suuntiin, niin loppu tulemana on yhteen törmäys... Koirat tosin osasivat väistellä toisiaan, mutta kun joukossa on hidas liikkeisiä kaksi jalkaisia, jotka ovat vain jaloissa, niin pois altahan ne pitää jyrätä ja niin Kassu keilasi Minnan penkan puolelle. Itsekin tuli oltua tulilinjalla, mutta juuri juuri pysyin vielä tolpillani, ettei tarvinnut kameran kanssa ottaa lähituntumaa tantereeseen.

Tiistai aamuna heräteltiin kirjaimellisesti auto syväjäästä. Lonkon piuhan läpän sai sytkärillä lämmittää auki ja jopa etuovet sai aukeamaan pienen taiteilun päätteeksi. Miten niin uudenvuodenaattona oli ollut märkää, kun auto viimeksi ollut liikenteessä.
Pakkasen paukkuessa päälle 20 asteessa suunnattiin kohti Loimaata ja mätsäriä.
Seuraherran roolissa lähdettiin reissuun, mutta täytyyhän sitä kehään asti mennä, kun huudeille asti menee.
Seuraherran roolissa lähdettiin reissuun, mutta täytyyhän sitä kehään asti mennä, kun huudeille asti menee.
Odottelu taitaa olla Kassun salainen ase. Yli pari tuntia saatiin odotella ennen kuin tuli meidän vuoro edes alkaa katselemaan kehään menoa. Tällävälin Kassu oli ennättänyt poseeraamaan kameralle ja tervehtimään ohikulkijoita rapsutusten kera.
Kuvaaja Tuija Nummi |
Ilmeisesti tuomari tykkäsi katsella liikkeitä, kun juoksutti paljon ja ilmeisesti Kassun draivi teki vaikutuksen, kun laittoi meidät isojen aikuisten punaisten ykköseksi.
Taasen on aimo annos herkkuja, joita kerjäillä ja heittää volttia.
Palkinto narulelukin sai kyytiä, kunhan vain toisessa päässä jaksaa joku roikkua.