Siirry pääsisältöön

Kassu poseeraa eestä, takaa ja sivulta.

Jotain hyötyä yli lämpöisistä päivistä. Ei jaksa niin mitään tehdä, kuin istua paikallaan ja kuvata. Tosin tuo kuvaus kohde olisi halunnut paeta varjoon ensimmäisen viiden minuutin jälkeen.

Alkuun muutama pakollinen luontokuva.

Ulos kun kameran kanssa astuin, niin oli pakko räpsätä kuva pilvi muodostelmasta.



Viinimarjatkin niin kauniisti alkavat punertamaan.


Ja sitten itse mannekiiniin. 
Lämminkeli teki Kassun liikehdinnästä rauhallisen seesteistä.


Jotain erittäin mielenkiintoista löytyi ruohikon juuresta, kun oikein häntäkin laski alas ja useamman metrin hiippailtiin perässä.






Sitten itse pönötys kuviin. Kassua ei kauhiasti napannut auringossa poseeraaminen ja olemus oli kaikkea muuta kuin terhakka. Niin ja kammankin olisi voinut älytä napata mukaan, jotta olis saanut kaulurin ojennukseen kammattua.

 

 Sentään muutaman ruudun verran herra suostui olemaan edes vähän terhakas.


Ja suostui jopa seisomaan ilman apuhandleria... Siis mistäs minä sen apuhandlerin olisin repäissyt, kun kaksistaan pihamaalla hengailtiin ja Imppukin veti sikeitä tarhansa nurkassa.