Siirry pääsisältöön

Kessu Erkkari 2014

Kuopion turnee tuli heitettyä ja pyörähdettyä kessujen erkkarissa. Kassu sai pyöriä oikein urakalla kehässä, joka näkyi myös illalla silmän kiinni painumisena.

Perjantai ehtoona oli mukava majoittua hotellille, kun huoneet oli rivitalo tyyppisissa rakennuksissa ja auton sai karauttaa huoneen oven eteen parkkiin. Hotellin ympäristössä oli myös mukavat ulkoilu maastot.

Lauantai aamun valjettua ja aamulenkin ja -palan jälkeen suunnattiin kohti näyttely paikkaa.
Ensimmäisenä käsittely vuoroon pääsivät Eekkoset. Noita pumpuli turkkeja selviteltiin oikein urakalla kolmen pöydän ja monien kampojen/ harjojen arsenaalilla. Tuntui kuin turkit olisivat sekaantuneet samaa tahtia, kuin harjasi.

Rodi, Gero ja Essi
Kuva Kaisa Vihinen
Kun pentuluokat oltiin käsitelty, niin vuoroon pääsivät urokset. Kassu edusti ainoana uroksena Waataa. Kassu ei edustanut laisinkaan huonosti ollessaan nuorten luokan 2 ja sa saaden. Tuomari Saija Juutilainen oli melko tiukalla tuulella ja varsinkin lihavuudesta ja lihaksittomuudesta rokotti. Kassu onkin timmi poika ja saikin Juutilaiselta kehut -Mukavan napakassa kunnossa. 

Kuva Kaisa Vihinen
Paras uros kehässä kävimme vain pyörähtämässä, mutta olihan siellä porukkaakin ja monta parempaa ja valmiimpaa. Kassu on tuollainen hitaasti ja varmasti kehittyvä nuorimies.

Paras uros kehä.
Kuva Tapani Kolehmainen
Tällä kertaa sai valita oikein kuka pääsee kasvattaja luokkaan, kun oli viisi koiraa jolla oli oikeus osallistua.
Lähdimme valoittamaan kasvattaja luokkaa kokoonpanolla Darmera "Darma", Anemone "Moona", Carlina "Cara" ja Daucus "Kassu". Hienostihan kokoonpano pärjäsi, kun olimme Kasv3 Kp.

Näyttelyssä myös oli W.Dablia "Sumu" ja W.Disentra "Disa, joka tuli nähtyä ensimmäisen kerran livenä sitten Millin pentulaatikon. Eli meitä oli ihan kiva lauma kasassa, kun 6 aikuista ja 3 pentua + Lila, Nessi ja Meile turisteina.

Kasvattaja ryhmä
Darma, Moona, Cara ja Kassu
Kuva Kaisa Vihinen
Viime vuoden erkkarissa jo yritimme osallistua Kassun ja Darman kanssa pari luokkaan, mutta silloin siitä ei tullut mitään ja vauhdista Cara sai paikata Darmaa. Tänä vuonna päätimme yrittää uudelleen ja pienen kokeilun jälkeen totesimme, että ehkä tämä saattaa onnistua edes jotenkin. Koirathan oli ilmoitettu pari luokaan ennen, kuin oltiin kokeiltu onnistuuko rinnakkain kävely.
Kassulle on kyllä tehnyt hyvää talven yhteislenkit ja Impun kanssa kävely, kun Kassusta rinnakkain kävely ja juokseminen oli täysin luonnollinen asia. Darma enemmän ihmetti miksi veli poika ihan kyljessä kiinni juoksee.

Juutilainen ihmetteli kuinka paljon ollaan treenattu, jotta koirat menevät niin nätisti, ennen kuin julkisti voittajan. Meitä ei ainakaan yli treenamisesta päässyt moittimaan... jos nyt 5 minuuttia ennätettiin treenaamaan ennen kehään menoa.

Kuva Tapani Kolehmainen
Suureksi ihmetykseksi Juutilainen ojensi voittajan ruusukkeen Millille. Meidän kauhukakara kaksikko siis vei Paras pari kilpailun voiton. Olin kyllä täysin vakuuttunut, että toinen pari vie voiton, mutta viimeinen koko ryhmän yhteisjuoksu meni kyllä Kassulta ja Darmalta loistavasti.

Loppuun vielä video pari kilpailusta.
Kiitos ja kumarrus.