Siirry pääsisältöön

1000 ja yksi kuvaa poikien joulusta

Jollei ihan 1000 ja yksi kuvaa, niin melkein, poikein joulun vietosta.
Annetaan kuvien kertoa, jotta pääsee vähemmällä lukemisella.


Joku kehtasi laittaa pienen kessu pojan päähän, jonkun punaisen ja kiliseän kankaan lärpäkkeen. Pieni kessu poika oli aivan vakuuttunut, että kankaan lärpäkkeen päässä roikkuvat kilisevät kuuluu syödä. Ne pirhanat menivät karkuun, vaikka kuinka yritti päätään heiluttaa ja napata kiinni.


Tämän joulun ensimmäinen paketti.
Hetken ihmettelyn jälkeen muistui mieleen mitä niille kuuluu tehdä.









Hieman täytyi leikkiä uusien lelujen kanssa paketin avauksen lomassa.



Täytyy myös muistaa tarkastaa, ettei maton alle ole joutunut paketteja, leluja tai nameja.


Siisti poika kun Kassu on niin lelut korjattiin oitis mökkiin (lue: kevythäkkiin).


Oi ihanuuden päivää, kun yhdestä paketista paljastui uusi "raato".
Edellis joulun raato odottaa kirurkista toimenpidettä ja tämä tuli oivasti paikkaamaan sen paikkaa.


Paketin avaamisessa on tärkeää muistaa repiä paperit silpuksi, ettei vain niihin jää mitään sisälle.








Lelut saavat odottaa niin kauan, kunnes paperit on revitty.









Kassu ja Kassun uudet lelut.
Nyt kelpaa leikkiä, kun on seitsemän uutta lelua, joita riepoittaa.


Iwan keskittyi vain syötävien pakettien avaamiseen.



Iwania ei tarvinnut muistutella mitä paketeille tehdään.
Paperisilppu pöllysi, kun herra alkoi pakettejaan avaamaan.


Kaiken lisäksi pojat saivat aimo kasan erinäköisiä herkkuja.
On possunkorvaa, keksiä jos jonkin sorttista, namupalaa ja maistiaspalaa.
Lisäksi Kassu sai upouuden sadeviitan, joka olikin jo heti tänään joulupäivänä koekäytössä.

Reino sai myös lahjoja... on leluhiirtä, leluhiirtä ja leluhiirtä seitsemää erisorttia ja namuja.
Reino ei vain pakettien päälle ymmärtänyt, mutta sisällön päälle sitäkin enemmän.