Siirry pääsisältöön

Tositoimissa

Viikko aloitettiin rauhallisesti, mutta puolesta välistä se onkin ollut yhtä matalalentoa.

Keskiviikkona Kassua vietiin paikasta toiseen. Ensiksi aamulla hoitoon, sieltä hän pääsi pariksi tunniksi bemarin takapenkille työmaskotiksi, jossa hän ilmoitti eriävän mielipiteensä nykivistä lähdöistä. Bemari kyydin jälkeen työmaskotin ura jatkui toimisto rottana, josta hän pääsi tuttuun ja turvalliseen volvoon. Kun työvelvollisuudet oltiin saatu tehtyä niin odottikin jo pentuilta. Tällä viikolla ei ollut kovin montaa osallistujaa ja yksi niistäkin oli rajumman puoleinen, josta Kassu ei oikein digannut, mutta onneksi ennätettiin leikkimään pienempien kanssa niin, että puhti loppui.


Torstai olikin lepopäivä ja Kassu sai olla kotona, mutta perjantaina taas jo mentiin.
Ensiksi traktoripäiville ja sieltä taasen toimittamaan työmaskotin virkaa toimisto rottana. Työt kun oli hoidettu niin lähdettiin näyttämään purukalustoa lääkärille. Hyvin on parantunut leikkaushaavat mitä nyt tikkien kohdat hieman ärtyneet ja niihin saatiin antibioottikuuri, ettei ainakaan pääse tulehtumaan kunnolla. Olkoon antibiootit kuinka maustettuja, mutta meidän Kassu niitä ei syö kuin lihansisässä.
Perjantai ehtoolla vielä tehtiin kunnon puunaukset ja manikyyrit.

Lauantai aamuna jatkettiin yönaikana tulleiden ryppyjen oikaisua ja käännettiin autonnokka kohti Saloa. Kassulla oli edessään ihka ensimmäinen kilpailu. Salon koirahallilla järjestettiin Match Show, johon osallistuimme. En tiedä kuinka paljon aikaisemmin olisi täytynyt mennä paikalle, et Kassu olis saanut purettua kaiken intonsa ennen kehää, mut sen tiedän et kaks tuntia ei riittänyt. Kun mentiin pariarvosteluun niin Kassu esitti jos jonkinmoista kenguru loikkaa ym. mutta nätisti sentään osasi seistä, tästä johtuen saimme sinisen. Tiukilla oli ettei saatu punaista, hetken aikaa nimittäin tuomari joutui pähkäilemään. Niin ja taasen Kassu antoi katsoa hampaansa.
No tässä vaiheessa me poistuimme hetkeksi viilentymään ja rauhoittumaan pihamaalle.
Kun pennut (47kpl) oli kaikki käyneet kertaaleen kehässä oli vuorossa sinisen saaneiden sijoittaminen. Ihme kyllä Kassu osasi esiintyä ja juosta, vaikka kehässä oli samaan aikaan 24 pentua eli ahdasta oli. Kahdeksan parhaan joukkoon päästiin, mutta sijoitus paikka hävittiin mäyrikselle. Tässä vaiheessa Kassua kyllä alkoi jo ramasemaan oikein kunnolla ja häntäkin alkoi laskemaan kohti lattiaa.

Tällä kertaa ei saatu mitään kotiin tuomisia, mutta aika hyvin kuitenkin tuolta tuuliviiri häslääjältä jolta puuttuu ne hampaatkin. Kotimatkalla herra veti lepoa takapenkillä hyvin tyytyväisenä, taisi reissu väsyttää pienen näyttely primadonnan.
Muutaman tunnin levon jälkeen oli Kassussa taas virtaa ja lähdettiin vielä uhmaamaan lumimyräkkää ja katsomaan Zana-tätiä, samalla reissulla myös Imppu pääsi purkamaan energiansa Jelena siskonsa kanssa.

Kirjoituksen lomassa vilkkuvat kuvat on viime viikolta jo.