Siirry pääsisältöön

Tulvia ja näytelmiä

Jotkut varmasti jo onkin odottaneet mikä oli viikonlopun näyttelyn tuomio.

Erinomaisen verran saimme kunniaa ja hyvän arvostelun. Kerrankin jopa Roopekin oli melko mallikelpoisesti. Jopa niin mallikelpoisesti, että siitä oltiin saatu räpsäistyä kuva. Koira juu oli kuvauksellinen mutta voiko ihminen olla niin epäkuvauksellinen . Kyllä taas hävettää netistä löytyvät kintut, ei niillä ainakaan missikisoja voiteta.

Tuomarina oli tanskalainen erikoistuomari Gert Christensen, joka antoi erin, mutta jätti vetskujen kaksoseksi.

Arvostelu:

9 vuotias. Urosmainen pää ja ilme. Ruskeat silmät. Hyvin kiinnittyneet korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Massava (hyvällä tavalla) runko. Hyvin kulmautunut takaa. Hyvä luusto. Liikkuu hyvin ikäisekseen. Hyvä karvapeite. Hyvä luonne.


Jotkut jotka tietävä sisäpiiri tietoa niin varmasti huomasivatkin jo arvostelusta ettei hampaista ollut mitään puhetta. Eli pääsenpähän sanomaan "kun koirasta tulee valio tai tiettyyn ikään, ei hampailla ole väliä". Edelleenhän Roopelta puuttuu se ala ykkönen, jonka Gert ainoana huomasi kahdeksan vuotta sitten ja rokotti siitä sijan laadussa eli tiputti erin eh:ksi.



Toivottavasti olisi ukkosen vähäksi aikaa ohi. Tsäkurin oli viime lauantaina pitämässä ukkosta tuvassa, eikä ollut laisinkaan innostunut ulkona vallitsevasta säästä.


Meillä on myös tulvinut pahemmin kuin keväällä lumien sulamis aikaan. Viime viikolla kaiken kaikkiaan satoi toistasataa milliä vettä, niiden kaikkien ukkoskuurojen aikana.

Tulva alkoi hipomaan jo Impun tarhan ovea ja tarhoille ei pariin päivään päässyt kuin kummarit jalassa.


Meillä olisi voinut myydä järvenranta tontin torstain ja lauantain sateiden jälkeen. Eikä pelkästään poikien tarhoille ollut vaikkeuksia päästä kuivin jaloin.


Eli toivomme kuivaa ja mukavan lämmintä (lue: ei tukalan kuumaa) loppu kesää.