Siirry pääsisältöön

Joulu meni ja paketit avattu..


Oli taas lahjojen täyteinen joulu karvaisilla kavereilla.

Vanha vaari Bobi aloitti aattona alku illasta lahjojen vartioinnin, mutta ei vanha enään jaksa samanlailla kuin joskus ennen. Ensiksi Bobi parkkeeras itsensä keskelle olkkarin lattiaa, mutta keskeskaiken vahtimisen iski väsymys ja Bobi siirtyi nukkumaan selkä kiinni paketeissa ettei vaan niitä pystytä viemään niin ettei hän huomaa. Kun vihdoin ja viimein oli saanut paketin revittäväksi niin ei yksi paketti kerralla meinannut riittää ja koko ajan piti kytätä ettei Roope vaan saa mitään ennemmän kuin hän ja jättääkö Roope jotain paketeista syömäti tai lattialle niin ettei sitä ehditä korjaamaan talteen myöhemmäksi annettavaksi herkuksi.

Iwan se hokas heti mitä paketille kuuluu tehdä ja paperi silppu vaan lenteli ympäriinsä possun korvan ruoskeen lomassa. Korvaa syödessä meinas mennä lahjapaperit ja kaikki alas kitusista, sai todella harjoitella sormi näppäryyttä ja nopeutta silppua kerätessä.

Tsäkur se ihmetteli kuin nyt possun korva on paperiin kääritty.. "kyllä se haisee mut mix siinä on paperit päällä". Ensimmäinen paketti piti kokonaan avata herralle, mutta seuraavana iltana uskaltauduttiin jo vähän repimään talouspaperia korvan ympäriltä pois. Kolmannessa paketissa ei ollut enään ongelmia.. tassu päälle ja kulmasta hampailla kiinni ja kunnon repäisy. Sai taas harjoitta sormi nopeutta ettei koko paketin sisältö mennyt kerralla alas vaan jotain jäi vielä myöhemmin annettavaksi.


Tsäkur repimässä kolmatta pakettiaan.

Ei tänne sit tämän ihmeempiä kuulu, mahat on täynnä joulu herkkuja.

Tsäkurkin on näyttänyt kenen auto jetta oikein on, ei edes puolitutut mene sormiaan laittamaan kun herra ilmoittaa olemassa olostaan. Nyt sit vaan aletaan herran kanssa elämään tavallista arkea kun ollaan saatu joulu kiireet pois alta.

PS. Meillä on vielä kuusi tallella. Ei ole pappa käynyt merkkaamassa omaksi puuksi, eikä Iwan repinyt oksia tai koristeita puusta irti. Koirien vesikiposta varmaan kohta luovutaan, kun kuusenjalassa on paljon parempaa vettä kuin omassa vesikipossa.