Siirry pääsisältöön

Melkein vuosi takana

Pojat ovat olleet n. vuoden päivät netti julkkiksia ja ihan kiitettävästi omasta mielestä sivuilla on ollut kävijöitä. Juuri tänään aamulla tuli 3000 kävijää täyteen. Tuo vieraskirja kirjoittelu tosin on ollut aikasta aneemista vierasmäärän verrattuna.

Blogikin täyttää kuukauden kuluttua vuosia ja toivottavati on vielä paljon vuosia edessä päin. Yhtä sun toista on vuoteen mahtunut, Bobin jalat ja maha reistannut ja niiden takia käyty lääkärissä, Roope saanut sertin näyttelystä ja uusi lauman jäsen Iwan saapunut remmiin mukaan.

Sivut ovat olleet hieman heitteillä ajan puutteen vuoksi ja senkin takia kun tarvitsisi tehdä uusi pohja sivuille.

Mutta ei täällä tämän ihmeempiä. Iwan kasvaa ja varttuu kovaa vauhtia. Bobi päätti että hän ei ole vielä tarpeeksi harmaa ja haki valkoiset vauhti raidan kauluriinsa juuri maalatusta seinästä. Roope taasen pöyhii turkkiaan unelmien poikamies päiviä silmällä pitäen.