Loppu vuodesta meille annettiin mahdollisuus tutustua ”Koiran koulutus perusteet eläintenkouluttaja Noora Tihtosen kanssa” – verkkokurssiin
Kuva: https://kuono.fi/peruskurssi/ |
Kurssi oli oikein mielenkiintoinen ja varsinkin, jos ei ole naksuttimen käytöstä kokemusta toiminnan merkkaamiseen ja vahvistamiseen, kurssista saa oikein hyvät pohjat ja neuvot miten naksutinta käytetään.
Noora on hienosti tuonut esille miten ja milloin naksutinta tulisi käyttää ja hieno lisä oli Nooran omat koulutus-videot, joissa hän kouluttaa omia koiriaan naksuttimella. Videot kun ovat autenttisia, niissä myös tulee esille kuinka merkata haluttua käytöstä (myös sellaista käytöstä, jota juuri siinä harjoituksessa ei haeta, mutta on kuitenkin toivottavaa käytöstä jossain toisessa yhteydessä), eli videoissa mentiin hyvin koiran ehdoilla ja elettiin sen hetkistä hetkeä. Harjoitus videoissa tuli myös esille, jos koulutettavassa asiassa edettiin liian nopeasti ja koira ei tahtonutkaan kyetä haluttuun toimintaan, tällöin palattiin askeleita taakse päin ja vahvistettiin jo opittua asiaa vahvemmaksi, jotta päästiin askel kerrallaan etenemään kohti vaikeampaa tehtävää.
Harjoiteltava asia oli ennen varsinaista harjoitusta koiran kanssa pohjustettu videoilla teoriana ja kirjallisin ohjein ja vielä lisäksi oli videot harjoittelu tilanteesta, joista sai nähdä käytännössä miten harjoitus olisi tarkoitus toteuttaa. Mieleen jäi kuinka Nooran omaa koiraa ulkona tehtävissä harjoituksissa kiinnosti lentävät ötökät, mutta niistä sai myös hienon lisän miten toimia, jos koira ei tahdokaan keskittyä harjoitukseen, vaan kiinnittää huomiota ympäristöönsä.
Jos omaa koiranpennun, verkkokurssi on loistava startti perustaitojen saloihin kotioloissa varsinkin näin korona aikoina, kun koulutuksia ei välttämättä järjestetä livenä. Verkkokurssilla opetellaan mm. rauhoittumisen ja luopumisen perusteet, jotka valitettavasti monelta unohtuu, kuinka tärkeitä taitoja ne ovat luoksetulon ja hihnäkäyttäytymisen rinnalla. Koiran palkkaaminen oli myös hienosti läsnä ja siihen oli kiinnitetty huomiota videoita tehdessä, kuinka palkka annetaan ja kuinka palkka pidetään, jotta koira keskittyy tekemiseen, eikä palkalla johdateltuun tekemiseen.
Kurssin lopussa käydään myös ongelmakäyttäytymisen aiheita lävitse ja annetaan niihin vinkkejä miten niistä voisi kouluttautua pois. Vinkit ovat myös hyviä nuorien koirien omistajille, joiden koirille ei vielä ole muodostunut ongelma käyttäytymistä. Ongelmakäyttäytymisen aiheista saa hyvät vinkit miten reagoida ei toivottuun käytökseen, ennen kuin niistä muodostuu ongelma.
Kuva: https://kuono.fi/peruskurssi/ |
Vaikka onkin tullut käytyä paljon erilaisissa koulutuksissa, kurssi oli oikein hyvää muistuttelua asioista ja oli mielenkiintoinen nähdä miten Noora opettaa asioita, koska jokaisella on kuitenkin omanlainen tyyli opettaa. Naksuttimen alkeet meni Natkun kanssa, joka valikoitua kurssikoiraksi, nopsaan läpi koska naksutinta on jo käytetty merkkaamisen apuna. Naksuttimen perusteet oli kuitenkin hyvää kertausta. Perustaidoistakin oltiin suurinsa osaa jo aloiteltu/ treenattu, mutta niistäkin tuli mukavasti ajatuksia miten voisi tehdä hieman erilailla.
Tätä verkkokurssia voisi jopa muutamalle tutulle suositella, joilla on pentu talossa ja tunnustellaan vasta elämän askeleita yhteisellä tiellä.