Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2007.

Roope 5 vuotta

Meidän oma pieni juhannuspoika täyttää tänään 5 vuotta ja sitä juhlitaan mansikka-jäätelökakun kera. Saas nähdä tuleeko tuonne luiseen kalloon yhtään lisää järkeä, kun vuosia tulee lisää. On Roope sentään vuosien varrella hieman aikuistunut, vaikkei sitä aina huomaakaan. Ei ikinä uskoisi kuinka pieni tuollainen pitkäkinttu on voinut olla. Bobi kun ei ole mikään kovin iso belgi ja silti Roope on noin pieni sen rinnalla parin kuukauden iässä. Roopesta on aikomus tehdä kisa koira. Tai siis ainakin aikomus. Suunnitelmissa on, että saataisiin jäljeltä edes mva:han oikeuttavat tulokset niin ja tietenkin ne kaksi sertiä vielä näyttely puolelta. Tässä tavoitteessa on ihan kivasti edistytty tämän kevään ja kesän aikana ja ensi vuonna ruvetaan jo suunnittelemaan mitä tehdään ja minne mennään (tai siis kaikki riippuu koiran oppivuudesta ja ohjaajan viitseliäisyydestä). Tavoitteena olisi ettei ihan veteraaneina metsästettäisiin tavoitteitamme vaan silloin voitaisiin ottaa hieman rennomm

Ei ne pojat tule toimeen...

...Nimittäin kaukkari pojat. Tuli tuossa reilu viikko sitten kokeiltua tulisko ne keskenään toimeen. Juu tulivat ne 15 sekuntia ja sen jälkeen täyssota päällä. Siinä olikin erottelu, kun ruvetaan pyöreesti 50 ja 60 kilosta erottamaan toisistaan. Siinä meni useampi litra vettä ja sohva peite. Lopulta auttoi se et  läväytti ämpärin varpaille niin ote irtosi. Pojat säästyivät vaurioilta, jos ei lasketa pieniä reikiä, joista ei edes tullut kuin tippa verta. Pahimmat vauriot sai Marko, joka sai maistaa miltä tuntuu, kun kaukkarin kulmahammas on sormessa. No tuo nyt oli omaa tyhmyyttään, kun meni sormensa etupäähän tunkemaan, mutta varmasti oppi kerrasta ja muistaa seuraavalla kerralla. Tuo meidän kaukkari poikien suhde on kyllä erikoinen. Täysin vapaana pihalla (ei tarhassa) ei tulla toimeen, mutta autossa seinän välissä ollessa (pystyy kyllä nenätysten haistelemaan) tullaan toimeen ja remmin päässäkin ollaan kavereita (jopa tappelun jälkeen). Yleensähän koira käyttäytyy kytkettynä aggressi

Tsäkur 8 vuotta

Tänään on Tsäkurin juhlapäivä. Herra täyttää kokonaiset 8 vuotta. Ikäisekseen herraa ei kyllä usko, kun katselee sen touhuja. Välillä tulee miettineeksi.. niin kumpi näistä oli 8 ja kumpi 1v. Tsäkur elää uutta nuoruuttaan ja sitä eletään kaasupohjassa ilman jarruja. Joka päivälle Tsäkurilla on kepponen takataskussa vai tarvisko sanoa villahousuissa. Milloin mitäkin Tsäkur keksii... milloin karataan naapuri metsää nuuskimaan, milloin varastetaan pöydän reunalta leipä ym. tai sitten sännätään autoon ja ei tulla pois. Ja noita kepposia Tsäkurilla kyllä riittää, vaikka muille jakaa. Tsäkur onkin nykyään keppospappa lempinimeltään. Tsäkur on myös ollut terve, ei ole jalat vaivannut, eikä muukaan. Ruoka maistuu vähän liiankin hyvin ja aina välillä saa tunnustella kylkiä et löytyykö sieltä vielä ne kylkiluut. Tsäkur sai myös makoisan synttärilahjan tosin vähän etukäteen, mutta parempi näin päin. Tässä mallia muille, kuinka luuta kuuluu syödä Tsäkurin tyylillä.

Mitä tänne kuuluu

No ihan hyvää, mutta kiireistä alkukesää. Roopen kanssa tuli pyörähdettyä Paraisten näyttelyssä ja tuomari lateli kummallisuuksia. Paraisilla oli myös ensimmäinen kerta, kun näin että belgejä mitataan. Roopen selkäänkin (kas kummaa) napsahti mittatikku. Tuomari sanoi Roopesta et ei oo ylikorkea, eikä lihava, mut se on liian iso ???? Siis miten liian iso???? Roopella ei myöskään ole tarpeeksi lihaksia peräpäässä.. Mä vaan kysyn millä lihaksilla tollanen vajaa 30 kg rontti seisoo takajaloillaan ilman et ottaa etutassuilla mistään tukea. Tsäkur se myös kauhistutti belgi ym.  ihmisiä rähjäämisellään (päätti ilmoittaa kuka on kulmakunnan kingi). Tosin näyttely paikalla herra ei päässyt ihan turvallisuus syistä. Tsäkur oli myös saanut kehuja ulkonäöstään tuomarilta, joka olisi arvostellut kaukkarit ja keskarit lauantaina, mutta niitä ei ollut yhtään paikalla. Lyhykäisyydessään tuomari oli sanonut et on näyttävä/hieno uros, mutta pieni miinus puoli on korkeus, saisi olla hieman korkeampi. No