Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2006.

Peruuntumisia

Me ei nyt sitten lähdetäkään Roopen kanssa poikamiespäiville niiden peruuntumisen takia (tuomari oli sairastunut, eikä oltu saatu uutta tilalle). Toivottavasti keväällä ne pystyttäisiin pitämään, että päästäisiin osallistumaan. Mutta eipä täällä tämän ihmeempiä.. uusia kuvia yritän saada nettiin, mutta kun ne olisi tarkoitus laittaa samaan aikaan kun sivupohja uusiutuu (tarvis vaan saada se valmiiksi).

Melkein vuosi takana

Pojat ovat olleet n. vuoden päivät netti julkkiksia ja ihan kiitettävästi omasta mielestä sivuilla on ollut kävijöitä. Juuri tänään aamulla tuli 3000 kävijää täyteen. Tuo vieraskirja kirjoittelu tosin on ollut aikasta aneemista vierasmäärän verrattuna. Blogikin täyttää kuukauden kuluttua vuosia ja toivottavati on vielä paljon vuosia edessä päin. Yhtä sun toista on vuoteen mahtunut, Bobin jalat ja maha reistannut ja niiden takia käyty lääkärissä, Roope saanut sertin näyttelystä ja uusi lauman jäsen Iwan saapunut remmiin mukaan. Sivut ovat olleet hieman heitteillä ajan puutteen vuoksi ja senkin takia kun tarvitsisi tehdä uusi pohja sivuille. Mutta ei täällä tämän ihmeempiä. Iwan kasvaa ja varttuu kovaa vauhtia. Bobi päätti että hän ei ole vielä tarpeeksi harmaa ja haki valkoiset vauhti raidan kauluriinsa juuri maalatusta seinästä. Roope taasen pöyhii turkkiaan unelmien poikamies päiviä silmällä pitäen.

Menoja

Todennäköisesti menemme 15.10 Urjalassa järjestetävään Match showhun Roopen ja Iwanin kanssa. Roope on ilmoitettu 21.10 SBPKY:n järjestämään unelmien poikamiehet päiville. Vahvistusta odottelemme. Uusista kuvista en tiedä koska tulee, mutta ehkä  joskus syksyn mittaan.