Taas on vuosi tanssahdeltuna.
Tähänkin vuoteen mahtui kaikkea mitä ei ennalta suunniteltu. Loppu vuodesta sentään osattiin jo hieman höllätä tahtia ja jäädä keräämään vauhtia seuraavaan vuoteen.Vaikka vuosi oli hieman rennompi tahdiltaan, kuin edelliset, niin silti ollaan ennätetty.
Päälimmäisenä vuodesta on jäänyt mieleen...
Tallinnan voittaja näyttely, jonne Kassu ja Essi (W. Erica) olivat ottaneet mukaan isot rikkakihvelit ja toivat kotiin Rop:in, Vsp:n, Rop parin ja Bis4 pari sijoituksen sekä Islan (W. Felicia) avustuksella Rop kasvattajan. Lisäksi kotiin tuomisina oli kaksi Tallinnan voittaja titteliä sekä Essille liuta valiotitteleitä, kun Kansainvälisen, Viron ja Balttian valion arvot saavutti.
Rally-toko uran korkkaus ja RTK1 koulutustunnus sekä samoista kisoista rotumestaruuskisojen kolmas sija. Näiden kisojen jälkeen ollaankin pidetty taukoa rallattelusta aikapulan vuoksi.
Agilityä ollaan tahkottu ja ilmeisesti ohjaajakin on vuoden aikana kehittynyt, kun seuran mestaruus kilpailuissa otettiin mölleissä nolla voitto ja seuramestaruuden kakkos sija.
Näyttely rintamalta on myös jäänyt mieleen Kassun ja Aidan (W. Elodea) Rop Vsp voitot.
Mieleen on myös jäänyt melkein hirvikolari näyttelystä paluu matkalla... kerrankin oli poliisien puhallusratsia oikeassa paikassa ja pelasti autokunnan.
Vuosi 2016 lukuina
- 16 näyttelyä kaikkiaan.
- 13 kotimaassa, joista kaikissa laatumaininta erinomainen, 5 kertaa rotunsa paras ja kotinäyttelyssä yllettiin Ryp2 sijoitukseen.
- 3 ulkomaan näyttelyä, joista kaikista laatumaininta erinomainen. Kerran rotunsa paras ja vastakkaisen sukupuolen paras.
- Pari kilpailussa parivaljakko Essi ja Kassu pyörähtivät kerran tuloksella BIS4 pari.
- Yksi uusi voittaja titteli ja kaksi valion arvoa.
- 2 kertaa ennätettiin käymään mätsärissä, joista kummassakin sijoitukset.
- 3 kertaa oltiin aksa epiksissä ja seuramestiksissä mölli maksien nolla voitto ja seuramestaruuden kakkos sija.
- 4 kertaa virallisissa rally-toko kisoissa, joista saldona RTK1 ja rotumestaruuden kolmas sija.
Seuraavaan vuoteen ei muita tavoitteita kirjata, kuin ajan järjestäminen harrastamiselle. Leipätyötä kun ei voi vähentää, niin pyritään vähentämään harrastustoiminnan puolelta luottamustehtäviä.
Mitä muuta vuonna 2016...
Alku vuodesta Kassu vietti pakko lomaa, kun telottiin jalka... oliko lopullinen syy pieni hiusmurtuma varpaassa??? Kun jalkaa ihmeteltiin, niin kuvailtiin myös epävirallisesti Kassun selkää, joka näytti kauniilta. Iwan haki antibiootti kuurin korviinsa ja Sulo haki antibiootit taistelu haavoihinsa. Muuten ollaankin oltu terveitä.
Monia uskollisia karvaystäviä ollaan saatu hyvästellä vuoden aikana ja saatella heidät vihreämmille laitumille. Rakas hoitotäti Jellu vielä porskuttaa eteenpäin ("mikä pahan tappaisi") ja viihdyttää Kassua ja veli Iwania.
Jotta vuosi olisi tuntunut rennommalta, niin pakattiin kisoja ja näyttelyitä samalle viikonlopulle, jotta jäi kokonaan vapaitakin viikonloppuja.
Loppu vuodesta voitettiin Kassun kanssa lahjakortti koirauimalaan, joka käyntiin käyttämästä pois kuleksimasta.
Kassu jätti messarin voittajat väliin, mutta omistaja uskollisena suuntasi messari hulinaan kameran kanssa ja kävi sentään kehässäkin pyörähtämässä. Kun kerta messari jätettiin väliin, niin pakko sitä oli muualle päästä ja suuntana tällä kertaa Venäjälle. Luotto reissukaveri Essin jäädessä pois kehistä ja hoitaessa jälkikasvuaan, mukaan otettiin Aida tutustumaan ulkomaiden hulinaan ja turnee kestävyyteen.
Ollaan myös Kassun kanssa vuoden aikana rauhalliseen tahtiin käyty kaverikoira vierailuilla ja juuri ennen joulua saimme käynnit täyteen ja oikeudet työasuun eli huiviin. Viimeinen käynti meillä olikin jouluteemalla ja Kassu sai viihdyttää rapsuttelijoita punaisen tonttukaulurin kera.
Videolle ollaan jälleen tiivistetty vuosi pakettiin.
KIITOS VUODESTA kuuluu monille...
Muutamia mainitakseni
Millille ja Ahtille mahtavasta turbo Deekkosesta ja puhelin linjojen kulutuksesta + yö paikasta.
Leilalle ja Mikalle puotinsa ovien auki pitämisestä ja Mikalle erityisesti autokuljettajan virassa toimisesta... kyl tää jatkossakin kasaa leirin pakettiin sekunnissa (ja yrittää olla rikkomati mitään) ;)
Minnalle näyttely reissuista, vaikka loppu syksystä aiheuttikin sydämmentykytyksiä autokunnalle.
Toinille, Ullalle, Kristiinalle, Anitalle ja Minnalle, kun ovat koiransa antaneet narun toiseen päähän.
Minnalle näyttely reissuista, vaikka loppu syksystä aiheuttikin sydämmentykytyksiä autokunnalle.
Toinille, Ullalle, Kristiinalle, Anitalle ja Minnalle, kun ovat koiransa antaneet narun toiseen päähän.
Ja monille monille muille.... Erityisesti Tuikku mummille, jonka luokse pääsee höyryjä päästelemään niin koirat, kuin huoltajat.
KIITOS!