Tänäkin vuonna piti päästä melkein perinteeksi muodostuneelle joulun alusajan näyttelyreissulle.
Liettuasta meidät on muutamana menneenä vuonna löytänyt. Nyt Kassulla ei ollut mitään haviteltavaa Liettuasta, niin ei oikein innostanut lähteä sinne. Matkakalenterit auki ja tarkastelemaan onko muualle päin reissuja. Miten sopivasti löytyikin reissu Venäjän Pietariin.
Kassu kun on tottunut kaverin kanssa matkustamaan, niin nytkin piti saada reissukaveri. Luottokaveri Essi (W. Erica) oli laskuista pois, kun pentulaatikkoon odotettiin täytettä... hmmm... olisiko joku muu jonka napata reissuun mukaan. Essin sisko Aida (W. Elodea) oli vailla ulkomaan seikkailuja ja Ulla vielä lupasi antaa Aidan mukaan matkaan.
Pari kuukautta menikin rattoisasti koirien papereita tarkastellessa ja katsellessa mitä kaikkea tarvitaan reissuun mukaan. Kiireessä kun kaiken yrittää hoitaa, niin kaikkea ei voi muistaa. Koirien paperit oli kunnossa ja omatkin paperit oli hoidossa. Mitään oleellistahan ei puutu.... paitsi rahat. Reissuun lähtö viikon maanantaina on hieman myöhäistä herätä, ettei oo ollenkaan käteistä, joka kävisi rajan takana. Ullalle puhelimessa naureskellessa ja manailessa mitäköhän tästäkin reissusta tulee, niin Ullalla välähti. Hänpä tuntee venäläisiä.... ei kun tuumasta toimeen ja Ulla reippaana oven taakse kolkuttelemaan, josko löytyisi muutama reissu rubla ja löytyihän eli käteisvarannot hoidettu kuntoon.
Matkaan herättiin perjantai yönä. Kello kilahti soimaan, ei niin kovin suloisesti, kahden aikaan yöstä. Kassu olisi vielä kääntänyt kylkeään tyytyväisenä. Ei uniset tuhahtelut auttaneet, kun väkisin tökittiin jalkeille.
Luontoäitikin oli siunannut reissuamme ja loihtinut suloisen liukkaan kelin moottoritietä myöden. No onneksi oli aikaa varattuna ja moottoritiellä ei montaa liikkujaa ollut aamuyön varhaisina tunteina. joten sai kaikessa rauhassa ajella kohti Helsinkiä.
Helsinkiin päästiin turvallisesti ja oli mukavasti aikaa yrittää ulkoiluttaa unihiekkoja silmistään pyyhkivää Kassua. Heräsi se Kassukin, kun kävelylle lähdettiin. Kun saimme lenkimme tehtyä, niin sopivasi bussin ovet aukesivat ja pääsi tavaroita viemään ja Aidakin saapui paikalle. Aidalle bussi retki oli ensimmäinen laatuaan ja hieman jännitti bussiin kapuaminen rappuja pitkin, mutta tuli Aida perässä, kun itse meni edellä.
Kun bussi oli pakattu, niin oli aika aloittaa retki.
Laivamatka meni sujuvasti, kun kerrankin oli suhteellisen tyyni sää ja Aidakin näytti satamaan tullessa tyytyväiseltä. Kassu jo onkin vanha tekijä reissaamisessa.
Venäjän rajasta kovin oltiin peloiteltu, mutta siitä selvittiin leikiten, kun raja on lahjottavissa venäläiseen tyyliin. Kuski oli heittänyt vitosen pöytään ja kysäissyt, et ei kai koirien papereita ruveta yksitellen syynäämään. Vitonen oli hävinnyt ja todettu menkää, vaikka virkailijan nenän edessä oli tuhti nippu koirien passeja. No oli rajalla ainakin yksi tarkka täti töissä. Passin ja viisumin tarkastuksen jälkeen, kun aateltiin mennä rapulle seisomaan, niin ei tarvinnut ymmärtää molotusta, kun kävi selväksi, et on viisaampaa siirtyä takaisin sisälle odottamaan. Puolessa tunnissa oltiin selvitty rajamuodollisuuksista ja matka jatkui kohti Pietaria.
Tiet ei ollut mitenkään matkustaja ystävällisiä ja Pietarin perjantai illan liikenneruuhkat nykivinä liikahduksineen oli hieman liikaa Aidalle. No yhdellä oksennuksella selvittiin. Hotelliin saapuessa pystyimme vain toteamaan, et eipä mennä ainakaan pihaan asti. Kapea porttikonki/ kujanne mistä bussi piti taiteilla pihaan ja sekin kujanne tukittu autoilla. No autot saatiin kyllä liikkeelle ja bussi väännettyä poikittain keskelle kuusi kaistaista tietä, jotta päästiin ajamaan konkiin. Heikko hermoisimmat matkaajat alkoivat haukkomaan henkeä, kun bussi peruutettiin poikittain vilkas liikenteiselle Pietarin kadulle. Monista autosta kuuluneista kauhun sekaisista huokauksista huolimatta, ei ollut yhtäkään ladaa tai muutakaan autoa kyljestä sisällä... venäläisissä autoissa siis on jarrut.
Hotelliin kirjauskaan ei mennyt ongelmitta, kun kaksi respan työntekijää löi paperit tiskiin ja hetkessä ne olivat sikin sokin. Löytyi sentään minulle Kassun ja Aidan kanssa huone, vaikka kauan katseltiin listoja. Tilaa meillä ainakin riitti, kun oli kahdenhengen huone, joka ei muutenkaan ollut mitenkään pieni. Illalla vielä hieman kunnostettiin Aidaa tulevaan näyttely viikonloppuun ja käytiin syömässä hotellin ravintolassa... siis missä... yli päätään missä täällä se kahvio vai mikä se nyt olikaan, niin on??? Ai se on yksi noista "huoneen" ovista, jonka takaa avautui muutaman pöydän ruokapaikka. No ruoka vei nälän, eikä ryöstetty köyhäksi hinnalla.
Lauantai aamuna tuli todettua, että Pietarista löytyy liian monta st.peterburgin tietä, jotka ovat samalla etäisyydellä hotellista. Miten voikin sattua, että kaksi samannimistä katua ja kilometri ainoastaan matkassa eroa... tosin ei samaan suuntaan. No saatiinpahan kaupunkin tutuksi kierros heti aamutuimaan. Hieman meni tiukille näyttely paikalle meno... tai siis mitä tiukille, kun kehät alkoivat tuntia myöhemmin ilmoitetusta.
Päivän kehä sekoilu olikin omaa luokkaansa. Tunnin myöhässä aloitetaan, niin tietäähän sen, että jossain vaiheessa aikataulu pissii. HK:n kanssa oltiin sovittu toisiamme autettavan esitys hommissa, kun tunnin verran väliä arvioidussa aikataulussa.... no niinpä niin.... päälläkäinhän meidän kehät melkein meni ja kumpainenkin sykyili jos johonkin suuntaan. Onneksi kessu kehän laidalla olleista suomalaisista mitteli/ kleini ihmisista sai apua ja ennätimpä kessu kehän jälkeen vielä aitajuoksijanlailla juoksemaan HK:n kehälle, jossa juuri havannat olivat purjehtimassa kehiin. Kessu sekä havanna kehällä kehänlaidan tehtäväksi jäi vain koira tolppana toimiminen, kun ei suurempaa menestystä tullut useammalle yksilölle.
No tuli sitä pieni purkautuminenkin suoritettua ennen näyttelyhallista poistumista. HK:n kanssa lähdettiin viemään koirat autoon ja muille leiriläisille sanottiin, et katsokaa meidän tavaroiden perään... ihan HELV**** kiva yllätys odotti, kun tultiin takaisin leiriin. Nämä muut olivat päättäneet vaihtaa leiripaikkaa lähemmäksi isoakehää ja jättäneet mein tavarat levälleen ilman minkäänlaista vartiointia keskelle tyhjenevää näyttelyhallia. No ei sentään ollut mitään kadonnut.
No jos päivässä ei vielä ollut tarpeeksi äksöniä, niin hotellilla niitä saatiin lisää. Päivän aikana oli vettä tupsuttanut taivaalta ja sen tietää mitä tapahtuu, kun jään päälle tulee vesi... siitä tulee hengenvaarallisen liukasta, varsinkin jos hiekkaa tai vastaavaa ei tunneta. Puolituntia ennen hotellin "ravintolan" sulkeutumista saavuttiin hotellin pihaan ja siihen jäätiin keskelle pihaa poikittain, kun ei oikein pito ja potku tiukassa käännöksessä riittänyt. Yöportsari papparainen tuli vauhdilla kottikärryt keikkuen hiekkalastista, kun äänestä päätellen oltiin ekaksi lueteltu kaikki tunnetut venäläiset sivistyssanat. No saatiin auto parkkiin ja ruokaakin tilattua. vaikkakin tarjoilija jotain kovin mutisi vastaan. No ruuan tulemista nenän eteen saatiinkin tovi odottaa. Minä joka en kaljaa juo pesusienenlailla, niin ennätin puolen litran pullon (pienempiä ei tunnettu) siemailemaan kitusiini. Taisi kokki lähteä hakemaan naapurista pasta ainekset, kun koko porukka tilasi pasta annokset eri variaatioina ja kaikkiaan ruuan saamiseen meni reilu tunti. Niin ja meitä ruokailijoita oli reilu kymmenen.
Illalla vielä päästiin HK:n kanssa virolaissuomalaisille jatkoille, joista kyllä muutaman kanankintun ja salamitangon jälkeen silmät ähkystä hedelmäpelinlailla pyörien tuli vääntäydyttyä yöpuulle.
Sunnuntai aamuna kamat kasaan, koirat autoon ja aamupalalle. Aamupalalla ei tarvinnut olla ilman karvaista ystävää, kun hotellikissa piti seuraa ruokailijoille.
Ei ollut yöportsari saanut yön aikana pihaa hiekoitettua, kuin jyvä sinne, jyvä tuonne ja jälleen kerran oltiin tiukassa mutkassa jumissa, kun ei potku ja pito riittänyt. No tällä kertaa kottikärryt tuli hieman vielä vauhdikkaammin keikkuen hiekkalastissaan. No mutkasta päästiin ja suoraan ulos, niin pitokin riitti. Edellisaamun kaupunki tutuksi kierrosta ei toistettu, vaan mentiin suorinta reittiä tällä kertaa näyttely paikalle.
Lauantai päivän tavaroiden heitteille jätöstä viisastuneina ei leiriydytty enään saman sakin kanssa, vaan vaihdoimme leirikuntaa ja leirin vartiointi sujui kuin tanssi.
Kehä jossa kessut esiintyivät alkoi kahdeltatoista.... tai siis kymmentä yli. Kymmenen minuuttia poissa kehänlaidalta ja tuomari vetässyt kahdeksan koiraa läpi. Kun laidalle saavuin niin meni lapparit kehään ja seitsemän lapparia neljään minuuttiin hujahti kehästä läpi. Tässä vaiheessa tuli tossuihin vauhtia. No puoleentuntiin tuomari ennätti arvostelemaan 25 koiraa. Kessut oli ilmoitettu alkavaksi 12.50 eli tuomarille jäi sopivasti puhelimessa juoramis aikaa.
Kessujen kohdalla ei vauhti hidastunut ja ei venäläiset kilpakumppanitkaan vauhdissa pysyneet perässä, kun ekana kehään asteli junnu narttu, sitten nuorten uros. Kassun vuoro olisi ollut nuorten luokan uroksen jälkeen ja kehään jo mentiin, kun takavasemmalta syöksyi junnu uros. Kassun kanssa ei ennätetty kuin kehän ulkopuolelle, niin jo saatiin juosta takaisin. Hyvä että ennätti pysähtymään, kun jo taas juostiin ja vauhdista jatkettiin Cacib luokkaan, josta vauhdilla hakemaan Aida. Aidan kanssa kurvasin kehä nauhojen välistä suoraan kilpakumppanin perään juoksemaan, kun kilpakumppani jo juoksi kehää ympäri. Kehässä ei juuri muuta ennättänyt, kuin ympyrää juoksemaan, kehästä ulos ja sisään. Loppujen lopulta ei oikein tiennyt miten oli mennyt ja papereista tarkastamalla pystyi toteamaan, että Kassu oli ollut Vsp.
Reissu siis oli Kassun osalta oikein onnistunut, kun kotiin tuomisina oli kaksi valiotitteliä. Ensimmäiseltä päivältä Venäjän valio ja toiselta RKF valio (Venäjän kennelliitto).
Aidalla sen sijaan oli lähellä, mutta niin kaukana Venäjän valio sekä Cacib kumpanakin päivänä.
Lauantai 17.12.2016
Tuomari Silva Zeferino, Portugali
W. Daucus Eri1 Sa Sert v-Cacib -> Ru Mva
W. Elodea Eri2 Sa v-Sert v-Cacib
Sunnuntai 18.12.2016
Tuomari Alexey Belkin, Venäjä
W. Daucus Eri1 Sa Sert Cacib Vsp -> RKF Mva
W. Elodea Eri2 Sa v-Sert v-Cacib
Kessujen jälkeen pääsi HK:n havannat kehiin. No käytiin kyllä kysymässä voiko ottaa aiemmin mitä aikataulu sanoo, kun olivat ainoat rotunsa osallistujat ja toisen rodun kehään alkoi olemaan kiire. No onpahan nyt sitten havannaakin esitetty... pöydälle nostettu ja kehää ympärijuostu.
Kun ooltiin saatu kuuden koiran revohkamme esitettyä, niin oli aika viedä osa koirista jo autoon. Varmasti Kassu ja Aida olivat viileässä autossa paljon tyytyväisempiä, kuin kuumassa meluisassa hallissa. No onneksi mentiin kyselemään saako auton ovet auki ja vietiin koirat autoon. Kun oltiin lähdössä autolta pois, niin saimme toteda bussin akkujen tyhjentyneen. No onneksi oli apulähellä ja saimme toiselta bussilta apuvirtaa, jotta saatiin koneet käyntiin.
No näyttelystä pääsimme illan edellä lähtemään ja päästiin jopa vielä shoppailemaan sekä syömään. Loput rublatkin saatiin ruokapaikkaan hukattua.
Jottei reissussa olisi ollut jo tarpeeksi tapahtumia ja kommelluksia, niin ei meinannut venäjän rajatarkastus mennä nappiin. Onhan se ihan kiva, että on virkailija, joka on koppinsa ulkopuolella, koppi lukossa ja avaimet kopin sisällä. On se hyvä, että porukkassamme oli edes yksi jolla on hoikat ja pitkät kädet, jotta saimme pienen asiointi raon kautta kurkottamalla ovenlukon sisäpuolelta avattua. Kysyn vaan kuinka moni on murtautunut venäjän tullin virkailijakoppiin, ilman jälki seuraamuksia???
No ei suomen rajallakaan mennyt asiat kuin strömssössä. Kukaan ei sanonut missä vaiheessa ja minne pitää mennä koirien passien kanssa... meidän sunnuntai leirimme päätyi ulos, jossa tullinmies huuteli - Oltiinko tullissa? - Joo. - Oliko koirien passit mukana? - Joo. - Ok sitten. Siinä vaiheessa vasta selvisi, et jonnekin vielä olis pitänyt näyttää papereita, mut me oltiin jo onnellisesti ulkona. No koko loppu porukka saikin esitellä koiriensa passeja hartaudella.
Kerrankin oli meikäläisellä reissu, kun pääsi tulleista läpi vähän liiankin helposti. Yleensä kun oon tottunut läpivalaisemaan kenkänikin.
Maanantaina aamuyöstä saavuimme takaisin Helsinkiin, josta reissun viimeinen etappi eli kotimatka omalla autolla alkoi. Ei ollut luontoäiti siunannut kotiintulo säätä, kun varsinkin sivutiet olivat umpijäässä ja jotain pientä tuhrua satoi taivaaltakin alas. Kotiin päästyä ei enään uni maistunut, kun päivän valkeneminen alkoi olemaan lähellä ja tämä ihminen ei valoisaa aikaa hukkaa nukkumiseen.
Aidan maanantai päivä meni testaillessa eri nukkumapaikkoja ja lopulta sopiva nukkumapaikka löytyikin sohvalta. Kassullahan ei ole mitään asiaa olohuoneen sohville ilman lupaa, mutta Aidalle sallittakoon, kun kotonakin on tottunut sohvalla nukkumaan.
Liettuasta meidät on muutamana menneenä vuonna löytänyt. Nyt Kassulla ei ollut mitään haviteltavaa Liettuasta, niin ei oikein innostanut lähteä sinne. Matkakalenterit auki ja tarkastelemaan onko muualle päin reissuja. Miten sopivasti löytyikin reissu Venäjän Pietariin.
Kassu kun on tottunut kaverin kanssa matkustamaan, niin nytkin piti saada reissukaveri. Luottokaveri Essi (W. Erica) oli laskuista pois, kun pentulaatikkoon odotettiin täytettä... hmmm... olisiko joku muu jonka napata reissuun mukaan. Essin sisko Aida (W. Elodea) oli vailla ulkomaan seikkailuja ja Ulla vielä lupasi antaa Aidan mukaan matkaan.
Pari kuukautta menikin rattoisasti koirien papereita tarkastellessa ja katsellessa mitä kaikkea tarvitaan reissuun mukaan. Kiireessä kun kaiken yrittää hoitaa, niin kaikkea ei voi muistaa. Koirien paperit oli kunnossa ja omatkin paperit oli hoidossa. Mitään oleellistahan ei puutu.... paitsi rahat. Reissuun lähtö viikon maanantaina on hieman myöhäistä herätä, ettei oo ollenkaan käteistä, joka kävisi rajan takana. Ullalle puhelimessa naureskellessa ja manailessa mitäköhän tästäkin reissusta tulee, niin Ullalla välähti. Hänpä tuntee venäläisiä.... ei kun tuumasta toimeen ja Ulla reippaana oven taakse kolkuttelemaan, josko löytyisi muutama reissu rubla ja löytyihän eli käteisvarannot hoidettu kuntoon.
Matkaan herättiin perjantai yönä. Kello kilahti soimaan, ei niin kovin suloisesti, kahden aikaan yöstä. Kassu olisi vielä kääntänyt kylkeään tyytyväisenä. Ei uniset tuhahtelut auttaneet, kun väkisin tökittiin jalkeille.
Luontoäitikin oli siunannut reissuamme ja loihtinut suloisen liukkaan kelin moottoritietä myöden. No onneksi oli aikaa varattuna ja moottoritiellä ei montaa liikkujaa ollut aamuyön varhaisina tunteina. joten sai kaikessa rauhassa ajella kohti Helsinkiä.
Helsinkiin päästiin turvallisesti ja oli mukavasti aikaa yrittää ulkoiluttaa unihiekkoja silmistään pyyhkivää Kassua. Heräsi se Kassukin, kun kävelylle lähdettiin. Kun saimme lenkimme tehtyä, niin sopivasi bussin ovet aukesivat ja pääsi tavaroita viemään ja Aidakin saapui paikalle. Aidalle bussi retki oli ensimmäinen laatuaan ja hieman jännitti bussiin kapuaminen rappuja pitkin, mutta tuli Aida perässä, kun itse meni edellä.
Kun bussi oli pakattu, niin oli aika aloittaa retki.
Laivamatka meni sujuvasti, kun kerrankin oli suhteellisen tyyni sää ja Aidakin näytti satamaan tullessa tyytyväiseltä. Kassu jo onkin vanha tekijä reissaamisessa.
Venäjän rajasta kovin oltiin peloiteltu, mutta siitä selvittiin leikiten, kun raja on lahjottavissa venäläiseen tyyliin. Kuski oli heittänyt vitosen pöytään ja kysäissyt, et ei kai koirien papereita ruveta yksitellen syynäämään. Vitonen oli hävinnyt ja todettu menkää, vaikka virkailijan nenän edessä oli tuhti nippu koirien passeja. No oli rajalla ainakin yksi tarkka täti töissä. Passin ja viisumin tarkastuksen jälkeen, kun aateltiin mennä rapulle seisomaan, niin ei tarvinnut ymmärtää molotusta, kun kävi selväksi, et on viisaampaa siirtyä takaisin sisälle odottamaan. Puolessa tunnissa oltiin selvitty rajamuodollisuuksista ja matka jatkui kohti Pietaria.
Tiet ei ollut mitenkään matkustaja ystävällisiä ja Pietarin perjantai illan liikenneruuhkat nykivinä liikahduksineen oli hieman liikaa Aidalle. No yhdellä oksennuksella selvittiin. Hotelliin saapuessa pystyimme vain toteamaan, et eipä mennä ainakaan pihaan asti. Kapea porttikonki/ kujanne mistä bussi piti taiteilla pihaan ja sekin kujanne tukittu autoilla. No autot saatiin kyllä liikkeelle ja bussi väännettyä poikittain keskelle kuusi kaistaista tietä, jotta päästiin ajamaan konkiin. Heikko hermoisimmat matkaajat alkoivat haukkomaan henkeä, kun bussi peruutettiin poikittain vilkas liikenteiselle Pietarin kadulle. Monista autosta kuuluneista kauhun sekaisista huokauksista huolimatta, ei ollut yhtäkään ladaa tai muutakaan autoa kyljestä sisällä... venäläisissä autoissa siis on jarrut.
Hotelliin kirjauskaan ei mennyt ongelmitta, kun kaksi respan työntekijää löi paperit tiskiin ja hetkessä ne olivat sikin sokin. Löytyi sentään minulle Kassun ja Aidan kanssa huone, vaikka kauan katseltiin listoja. Tilaa meillä ainakin riitti, kun oli kahdenhengen huone, joka ei muutenkaan ollut mitenkään pieni. Illalla vielä hieman kunnostettiin Aidaa tulevaan näyttely viikonloppuun ja käytiin syömässä hotellin ravintolassa... siis missä... yli päätään missä täällä se kahvio vai mikä se nyt olikaan, niin on??? Ai se on yksi noista "huoneen" ovista, jonka takaa avautui muutaman pöydän ruokapaikka. No ruoka vei nälän, eikä ryöstetty köyhäksi hinnalla.
Lauantai aamuna tuli todettua, että Pietarista löytyy liian monta st.peterburgin tietä, jotka ovat samalla etäisyydellä hotellista. Miten voikin sattua, että kaksi samannimistä katua ja kilometri ainoastaan matkassa eroa... tosin ei samaan suuntaan. No saatiinpahan kaupunkin tutuksi kierros heti aamutuimaan. Hieman meni tiukille näyttely paikalle meno... tai siis mitä tiukille, kun kehät alkoivat tuntia myöhemmin ilmoitetusta.
Päivän kehä sekoilu olikin omaa luokkaansa. Tunnin myöhässä aloitetaan, niin tietäähän sen, että jossain vaiheessa aikataulu pissii. HK:n kanssa oltiin sovittu toisiamme autettavan esitys hommissa, kun tunnin verran väliä arvioidussa aikataulussa.... no niinpä niin.... päälläkäinhän meidän kehät melkein meni ja kumpainenkin sykyili jos johonkin suuntaan. Onneksi kessu kehän laidalla olleista suomalaisista mitteli/ kleini ihmisista sai apua ja ennätimpä kessu kehän jälkeen vielä aitajuoksijanlailla juoksemaan HK:n kehälle, jossa juuri havannat olivat purjehtimassa kehiin. Kessu sekä havanna kehällä kehänlaidan tehtäväksi jäi vain koira tolppana toimiminen, kun ei suurempaa menestystä tullut useammalle yksilölle.
No tuli sitä pieni purkautuminenkin suoritettua ennen näyttelyhallista poistumista. HK:n kanssa lähdettiin viemään koirat autoon ja muille leiriläisille sanottiin, et katsokaa meidän tavaroiden perään... ihan HELV**** kiva yllätys odotti, kun tultiin takaisin leiriin. Nämä muut olivat päättäneet vaihtaa leiripaikkaa lähemmäksi isoakehää ja jättäneet mein tavarat levälleen ilman minkäänlaista vartiointia keskelle tyhjenevää näyttelyhallia. No ei sentään ollut mitään kadonnut.
No jos päivässä ei vielä ollut tarpeeksi äksöniä, niin hotellilla niitä saatiin lisää. Päivän aikana oli vettä tupsuttanut taivaalta ja sen tietää mitä tapahtuu, kun jään päälle tulee vesi... siitä tulee hengenvaarallisen liukasta, varsinkin jos hiekkaa tai vastaavaa ei tunneta. Puolituntia ennen hotellin "ravintolan" sulkeutumista saavuttiin hotellin pihaan ja siihen jäätiin keskelle pihaa poikittain, kun ei oikein pito ja potku tiukassa käännöksessä riittänyt. Yöportsari papparainen tuli vauhdilla kottikärryt keikkuen hiekkalastista, kun äänestä päätellen oltiin ekaksi lueteltu kaikki tunnetut venäläiset sivistyssanat. No saatiin auto parkkiin ja ruokaakin tilattua. vaikkakin tarjoilija jotain kovin mutisi vastaan. No ruuan tulemista nenän eteen saatiinkin tovi odottaa. Minä joka en kaljaa juo pesusienenlailla, niin ennätin puolen litran pullon (pienempiä ei tunnettu) siemailemaan kitusiini. Taisi kokki lähteä hakemaan naapurista pasta ainekset, kun koko porukka tilasi pasta annokset eri variaatioina ja kaikkiaan ruuan saamiseen meni reilu tunti. Niin ja meitä ruokailijoita oli reilu kymmenen.
Illalla vielä päästiin HK:n kanssa virolaissuomalaisille jatkoille, joista kyllä muutaman kanankintun ja salamitangon jälkeen silmät ähkystä hedelmäpelinlailla pyörien tuli vääntäydyttyä yöpuulle.
Sunnuntai aamuna kamat kasaan, koirat autoon ja aamupalalle. Aamupalalla ei tarvinnut olla ilman karvaista ystävää, kun hotellikissa piti seuraa ruokailijoille.
Ei ollut yöportsari saanut yön aikana pihaa hiekoitettua, kuin jyvä sinne, jyvä tuonne ja jälleen kerran oltiin tiukassa mutkassa jumissa, kun ei potku ja pito riittänyt. No tällä kertaa kottikärryt tuli hieman vielä vauhdikkaammin keikkuen hiekkalastissaan. No mutkasta päästiin ja suoraan ulos, niin pitokin riitti. Edellisaamun kaupunki tutuksi kierrosta ei toistettu, vaan mentiin suorinta reittiä tällä kertaa näyttely paikalle.
Kehä jossa kessut esiintyivät alkoi kahdeltatoista.... tai siis kymmentä yli. Kymmenen minuuttia poissa kehänlaidalta ja tuomari vetässyt kahdeksan koiraa läpi. Kun laidalle saavuin niin meni lapparit kehään ja seitsemän lapparia neljään minuuttiin hujahti kehästä läpi. Tässä vaiheessa tuli tossuihin vauhtia. No puoleentuntiin tuomari ennätti arvostelemaan 25 koiraa. Kessut oli ilmoitettu alkavaksi 12.50 eli tuomarille jäi sopivasti puhelimessa juoramis aikaa.
Kessujen kohdalla ei vauhti hidastunut ja ei venäläiset kilpakumppanitkaan vauhdissa pysyneet perässä, kun ekana kehään asteli junnu narttu, sitten nuorten uros. Kassun vuoro olisi ollut nuorten luokan uroksen jälkeen ja kehään jo mentiin, kun takavasemmalta syöksyi junnu uros. Kassun kanssa ei ennätetty kuin kehän ulkopuolelle, niin jo saatiin juosta takaisin. Hyvä että ennätti pysähtymään, kun jo taas juostiin ja vauhdista jatkettiin Cacib luokkaan, josta vauhdilla hakemaan Aida. Aidan kanssa kurvasin kehä nauhojen välistä suoraan kilpakumppanin perään juoksemaan, kun kilpakumppani jo juoksi kehää ympäri. Kehässä ei juuri muuta ennättänyt, kuin ympyrää juoksemaan, kehästä ulos ja sisään. Loppujen lopulta ei oikein tiennyt miten oli mennyt ja papereista tarkastamalla pystyi toteamaan, että Kassu oli ollut Vsp.
Reissu siis oli Kassun osalta oikein onnistunut, kun kotiin tuomisina oli kaksi valiotitteliä. Ensimmäiseltä päivältä Venäjän valio ja toiselta RKF valio (Venäjän kennelliitto).
Aidalla sen sijaan oli lähellä, mutta niin kaukana Venäjän valio sekä Cacib kumpanakin päivänä.
Lauantai 17.12.2016
Tuomari Silva Zeferino, Portugali
W. Daucus Eri1 Sa Sert v-Cacib -> Ru Mva
W. Elodea Eri2 Sa v-Sert v-Cacib
Sunnuntai 18.12.2016
Tuomari Alexey Belkin, Venäjä
W. Daucus Eri1 Sa Sert Cacib Vsp -> RKF Mva
W. Elodea Eri2 Sa v-Sert v-Cacib
Kessujen jälkeen pääsi HK:n havannat kehiin. No käytiin kyllä kysymässä voiko ottaa aiemmin mitä aikataulu sanoo, kun olivat ainoat rotunsa osallistujat ja toisen rodun kehään alkoi olemaan kiire. No onpahan nyt sitten havannaakin esitetty... pöydälle nostettu ja kehää ympärijuostu.
Kun ooltiin saatu kuuden koiran revohkamme esitettyä, niin oli aika viedä osa koirista jo autoon. Varmasti Kassu ja Aida olivat viileässä autossa paljon tyytyväisempiä, kuin kuumassa meluisassa hallissa. No onneksi mentiin kyselemään saako auton ovet auki ja vietiin koirat autoon. Kun oltiin lähdössä autolta pois, niin saimme toteda bussin akkujen tyhjentyneen. No onneksi oli apulähellä ja saimme toiselta bussilta apuvirtaa, jotta saatiin koneet käyntiin.
No näyttelystä pääsimme illan edellä lähtemään ja päästiin jopa vielä shoppailemaan sekä syömään. Loput rublatkin saatiin ruokapaikkaan hukattua.
Jottei reissussa olisi ollut jo tarpeeksi tapahtumia ja kommelluksia, niin ei meinannut venäjän rajatarkastus mennä nappiin. Onhan se ihan kiva, että on virkailija, joka on koppinsa ulkopuolella, koppi lukossa ja avaimet kopin sisällä. On se hyvä, että porukkassamme oli edes yksi jolla on hoikat ja pitkät kädet, jotta saimme pienen asiointi raon kautta kurkottamalla ovenlukon sisäpuolelta avattua. Kysyn vaan kuinka moni on murtautunut venäjän tullin virkailijakoppiin, ilman jälki seuraamuksia???
No ei suomen rajallakaan mennyt asiat kuin strömssössä. Kukaan ei sanonut missä vaiheessa ja minne pitää mennä koirien passien kanssa... meidän sunnuntai leirimme päätyi ulos, jossa tullinmies huuteli - Oltiinko tullissa? - Joo. - Oliko koirien passit mukana? - Joo. - Ok sitten. Siinä vaiheessa vasta selvisi, et jonnekin vielä olis pitänyt näyttää papereita, mut me oltiin jo onnellisesti ulkona. No koko loppu porukka saikin esitellä koiriensa passeja hartaudella.
Kerrankin oli meikäläisellä reissu, kun pääsi tulleista läpi vähän liiankin helposti. Yleensä kun oon tottunut läpivalaisemaan kenkänikin.
Maanantaina aamuyöstä saavuimme takaisin Helsinkiin, josta reissun viimeinen etappi eli kotimatka omalla autolla alkoi. Ei ollut luontoäiti siunannut kotiintulo säätä, kun varsinkin sivutiet olivat umpijäässä ja jotain pientä tuhrua satoi taivaaltakin alas. Kotiin päästyä ei enään uni maistunut, kun päivän valkeneminen alkoi olemaan lähellä ja tämä ihminen ei valoisaa aikaa hukkaa nukkumiseen.
Aidan maanantai päivä meni testaillessa eri nukkumapaikkoja ja lopulta sopiva nukkumapaikka löytyikin sohvalta. Kassullahan ei ole mitään asiaa olohuoneen sohville ilman lupaa, mutta Aidalle sallittakoon, kun kotonakin on tottunut sohvalla nukkumaan.
Iltaa kohden alkoi pikku hiljaa akut loppumaan kaksijalkaisesta ja onnellisesti olinkin nukahtanut sohvalle. Ullan sekä Esan onneksi heräsin puhelimen soittoon. Ulla soitti tiedustellakseen ovatko he oikeaan suuntaan tulossa ja jo ihan nurkilla he olivatkin. Tosin tämän sikeitä vetävän oli ollut tarkoitus ruokkia koirat aikapäiviä sitten, mutta hoituihan se samalla, kun odoteltiin kahvin tippumista.
Ullalle ja Esalle vielä kiitos Aidan lainasta ja kiitos runsaasta joulupaketista. Kyllä näillä eväillä jaksaa taas seuraavan ulkomaanreissun heittää. Seuraava reissu suuntautuu minne... sitä ei vielä tiedä mihin seuraavaksi ennättää ensiksi lähtemään.
Reissuun mahtui paljon äksöniä, mutta kyllä sai nauraakin ja kun ei niin vakavasti ota asioita, niin pienten hankaluuksienkin läpi päästään iloisella huumorilla.