Siirry pääsisältöön

Joulu 2012

Riemulla ei ollut rajaa, kun pojat saivat paketit avattavakseen. Kassu vaan rupesi olemaan aatto iltana niin väsynyt, ettei jaksanut kuin yhden paketin avata. No loput odotti seuraavana aamuna avaamistaan.




Seuraavana aamuna olikin vuorossa pehmeät paketit ja läjä leluja rikkimenneiden tilalle.




Iwankin sai oman paketin avattavakseen. Impulla vaan on köyhempi paketti läjä, kun herra ei leluista piittaa ja hyvää ei voi syödä mahantäydeltä.






Ulkoilut on jäänyt vähemmälle, kun on niin julmetun kylmä ja aina tuntuu tulevan lisää valkoista töhnää taivaalta.






Leikin välissä pitää aina välillä suorittaa vahti hommia.


Tiivistettynä joulu.

Matot on lattiassa eli sisäsiistejä ainakin melkein ollaan.
Impulta on saatu turpiin... tai siis melkoiset rähinät kun ei hyvällä uskota. Kassu ei ole traumatisoivaa tyyppiä, kun leikkimään pyysi uudelleen hetkenkuluttua.
Heikki kissa kouluttanut ja sitä suomeks sanottuva ituttaa, kun Kassu kiljuu korvanjuuressa.
Niin ja uskollisen pentujen oppi äitinä kunnostautunut Kaukkari leidi Zanan kunnioitus koulussa oltu oppimassa isomman kunnioitusta. Zanan uskomaton ego veti Kassun maihin, kun kerran örähti arvokkaasti.
Niin ja ollaan käyty moikkaamassa taasen vaahtosammutin kansaa, hississä matkustettu ylös alas, kerrostalossa hengailtu ja mitä lie muuta touhuttu.