Siirry pääsisältöön

Kuulumisia

Eipä tänne mitään ihmeellistä kuulu, mutta on täällä jotain pientä ainakin tapahtunut.

Aloitetaan vaikka Iwanista, porukan taaperosta.
Iwan kävi hurmaamassa erään ihmisen olemuksellaan ja suorillaan tassuillaan (viime syksynä sai kommenttia, kun etutassut taipuu). Iwan kyllä osaa olla itse kuningas/ pikkuenkeli, kun kuuluu hurmata ihmisiä puolelleen. Eläinlääkärikin on jälkeen päin ihastellut kuinka komea poika on.

No mitä keskimmäisen eli Roopen kanssa ollaan saatu aikaiseksi??
Ollaan käyty pk.tottiksessa ja voi kamala et koira osaa olla pöhkö, kun pääsee pellosta/metsästä ihmisten ilmoille. Toivottavasti seuraavat treenit menee vähän paremmin ja tuo keskittymiskyvytön koira pystyisi keskittymään (on kuulemma tullut täysin äitiinsä, paitsi et vastaan hypätessä on sentään kaksi jalkaa maassa).
Jälkeäkin käytiin nuuskuttelemassa Annikan (kasvattaja) kanssa. Hyvä kikka saatiin kuinka opettaa herralle kepit. Muuten tuo jälki nyt meni miten meni parin vuoden tauon jälkeen, mutta ehkä se siitä parantuu, kun jaksetaan tahkota. Niin ja kyllä tuo ukko ymmärtää, kun jäljen varrella on "keppejä". Kaikki "kepit" löydettiin mitä jäljen varrelle oltiin ripoteltu, vaikka muuten jälki meni...penkin alle.
Ja nyt viikonloppuna matka käy Salon ryhmänäyttelyyn.

Ja mitä vanhempaan siirrytään niin sitä enemmän tihutöitä alkaa tulemaan eli seuraavaksi vuorossa Tihutyöläinen Tsäkur.
Tsäkur se on taas keksinyt. Kaikki mitä vähänkin pöydän reunalla on ollut niin se ollaan yritetty varastaa. Lähimetsä käytiin yx aamu tullailemassa ja hieromassa itseään pukkipoikien vanhoihin hajuihin. Niin eikä saa unohtaa niitä multakylpyjä tarhassa.
Tsäkur se on päättänyt et sitä voi olla yöt ulkona, mutta siinä puolen yön aikoihin tulee kiire sisälle, kun ilves aloittaa seremoniansa tarhan päädyssä ja Tsäkur ei oikein innostu siitä "rääkymisestä".
Tsäkur on myös treenaillut rappusia ahkeraan. Joka aamu se pääse yläkertaan muutamax tunnix ennen tarhaan menoa ja täsmällisesti n. 7:30 kuuluu alakerran oven takaa pieni piip ääni, jolla saa Iwanin riehaantumaan.
Tsäkurista on myös tullut julkkis. Tsäkur saa hurmaavan hymynsä koristamaan Pelastetaan koirat ry:n postikortteihin. Kortti raati ei pystynyt vastustaman Tsäkurin leveää hymyä.

No mitä se meidän vaari tietää eli Bobi.
Jalka alkaa taas toimimaan jos vaan tuo hetkellisesti dementoituva koira muistaisi, ettei niiden autojen perässä saa spurtata tuhatta ja sataa ja pyöriä ympyrää tontin nurkassa, kun odottaa auton tulemista. Bobi on myös jälleen kerran toivottomalta tuntuvalta laihdutuskuurilla. Saa se 2 desiä nappulaa koko päivän aikana, mut ei tuo koira kyllä tunnu yhtään sen nälkäisemmältä kuin ennenkään (sano nyt syöpöstä koirasta, koska se on nälkäinen ja koska muuten vaan tohotetaan ruuan perään).
Bobi ja Iwankin teki tuttavuutta. Iwan se vaan leikkisi vaarin kanssa, mut vaari ei oikein tykkää, kun taapero lätkii leipälapiollaan päin näköä.
Surullisia uutisiakin on kuulunut. Bobin sisarus parvi harvenee yhdellä veljellä.

Mutta palailemme viikonlopun jälkeen näyttely kuulumisilla.