Siirry pääsisältöön

Pallojumppaa ja pallomahaisia söpöys pakkauksia.

Taas on ennättänyt tapahtumaan ja olemaan ties missä.

Elokuun lopulla Suomen Keeshond yhdistys järjesti jalostuspäivät. Tässä yhteydessä oli myös uroskavalkaadi eli jalostusuros tarkastus. Ilmoitin Kassun mukaan, kun muutenkin olisi tullut varmasti mentyä kessuilemaan hyvään seuraan.
Rengossa järjestetty ulko-osuus alkoi yhteislenkillä. Noin kymmenkunta urosta ja muutama narttu vilestivät sulassa sovussa rengon metsissä, kunnes Kassu päätti ahdistella hieman liikaa Essiä (W. Erica). Essin karahtaessa Kassulle, kaikki muut urokset olivat kärppänä paikalla ja yleinen joukkohässäkkä oli valmis. Itse alkuperäinen hämmingin aiheuttaja Kassu tuli viattoman näköisenä rähisevien urosten keskeltä ja katsoi ilmeellä "noo tappelee, anna lihapulla" ja jatkoi tyytyväisenä tyttöjen perään. Tämä episodi toistui muutaman kerran jopa. No käytiin sitä lenkin aikana viilentymässä järvessä, vaikkei nyt välttämättä olisi tarvinnut. Maa-ampiaispesän pöllähdykseltäkin vältyttiin, kun Kassulla oli niin vauhti päällä, että oltiin jo reippaasti ohi, kun pääjoukko pesän pölläytti.
Koulutus osiossa Kassu pääsi näyttämään, kuinka vauhdilla putki kuuluu suorittaa ja sopivasti kentälle jätetty A estekin käytiin lentonäytöksen tyyliin suorittamassa... hieman taisi olla herra innoissaan, kun pitkästä aikaa pääsi Aa:lle. No hieman toppuuttelua niin muisti miten se taas kuuluikaan suorittaa.
Päivän viimeiseen osioon kuului uroskavalkadi, jossa arvioijana toimi pitkänlinjan keeshond kasvattaja Vatasen Pia Ikurin kennelistä. Arviointi oli juuri Kassun näköinen... ei lisättävää tai poistettavaa.

Syyskuun alussa aloitettiin Dobon alkeiskurssilla. Kuten epäilinkin niin Kassu tykkää pallon päällä renuamisesta. Kassu on ennättänyt jo kahdella kerralla kävelemään pallon päällä, istumaan, seisomaan, makaamaan, antamaan tassuaan, pyörimään, hyppy pusun antamaan ja ties mitä. Tasapainoalustaakin Kassu ennätti jo omatoimisesti kokeilemaan ja oli pätevän näköisenä odottamassa namia, kun osasi niin hienosti etutassujaan pitää alustalla.
Haasteita ehkä tulevaisuudessa tulee, kun pallolla kuuluisi osata olla myös kyljellään ja nyt meillä onkin opettelussa takatassun anto. Etutassun antoa ei tarvitse opiskella, kun niitä osataan jo huiskia seisaaltaan, istualtaan ja makuuasennossa.
Positiivista myös on se, että tuo elohiiri osaa tuolla myös rauhoittua, vaikka ympärillä on  kivoja palloja joiden päällä tekisi mieli pomppia. Kassu malttaa ihan makoilla ja odottaa vuoroaan ilman, että täytyy koko ajan pitää remmistä kiinni tai olla kieltämässä.

Nyt syyskuussa Kassu aloitti myös projektikoiran uransa. Kassu pääsi hieroja opiskelijan projekti koiraksi. Hieroja on entuudesta tuttu, joka ehkä hieman villitsee Kassua. Ensimmäinen kerta ei ihan tahtonut onnistua, kun herralla oli juuri ilta hepulit menossa, eikä millään oltaisiin maltettu olla paikoillaan. No sentään hieman maltettiin, jotta herraa pystyttiin edes hieman hieromaan. Jatkossa ehkä alkaa onnistumaan paremmin, kun Kassu pääsee vain jutun juonesta kiinni. No ainakin Kassu osaa olla haastava projektikoira.
Kassusta ei kuulemma löytyny tämän hetkisten hierojan taitojen mukaan jumeja, jotka olisivat tuntuneet.

Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna käytiin jälleen näytelmissä. Suuntana oli tällä kertaa Kihniön ryhmänäyttely 6.9.
Melko pian paikalle saavuttaessa kurvasi parkkiin myös Milli Essin (W.Erica) kanssa ja Sippulat Gero (W. Erigeron) kyydissään. Kessut oli kehässä ensimmäisenä vuorossa, eikä voinut tuomaria Ruotsalaisen Esaa haukkua lepsuksi.
Hieman jo meinasin saada ennen kehää näppylöitä, kun Gero oli taasen handlattavanani ja lämmittely juoksua tehdessä ei Geroa olisi voinut yhtään kiinnostaa seistä ja juosta suoraviivaisesti. Heti ensimmäisten joukossa Gero kehään junnu luokkaan ja samalla kuoriutui taas showkoira esille. Kehässä juostiin hyvin (mitä nyt tahtoi ruveta juoksussa välillä hakemaan kontaktia) ja seistiin ilman, että peppu painoi liikaa. Hienosti Gero voitti kilpakumppanin saaden Eri1 ilman sa:ta, kun kuulemma vielä kesken kehityksen. Eihän Gero vielä tuolloin ollut, kuin kolme päivää vajaa vuoden.
Geron vaihto lennosta Kassuun ja kehään. Kehässä Kassua seisomaan laittaessa meinasin samantien paeta mahdollisimman kauaksi. Onhan Kassu karvaton, mutta voi kauhistus miltä se näyttikään Geron jälkeen. En tiedä millä sanoilla kuvailla ajatuksia sillä hetkellä, mutta sen tajusin, ettei Eh:ta parempaa tulla Esalta saamaan. Esan vakio Kassusta eli kulmaukset ja tällä kertaa KARVATTOMUUS mitä vielä Esan kanssa naureskeltiin (tai ainakin niin nauravainen kuva on Millin kameraan tallentunut). Niin ja tuloshan oli Eh1 nuorten luokasta + arvostelun viimeinen lause -Ryhdikäs esiintyjä. Lämpö alle 15 tai sisällä, niin Kassuakin kiinnostaa.
Essi putsasikin koko kehän ollen Rop. Ainoastaan kaksi narttua sai sa:n, kun kaikkiaan kessuja oli ilmoitettu 11 kpl.
Emme kuitenkaan jääneet ryhmiä odottelemaan, kun oltiin jo alustavasti sovittu Millin kanssa, että koukataan Mäntän kautta kotimatkalla. Kaiken lisäksi Kihniön aamu oli kalsean kostea, joka ei myöskään houkutellut jäämään.
Niin ja kiitos vielä Sippuloille Lahden "handleri" palkkiosta. On tuo Gero vaan niin mainio kaveri esittää.

Mänttään saapuessa oli iloinen riemu nelikko vastaanottamassa, kun Meile, Nessi, Lila ja Cara piirittivät auton. Kassu saikin höyrynsä päästellä tyttöjen kanssa, kun me muut keskityimme Feekkos tyttöjen palluuttamiseen.
Tästä eteen päin saakin kuvat kertoa käynnin annin.
Lisää kuvia löytyy vielä TÄÄLTÄ.






Äiti Lila (W. Angelica)
Tärkeänä vahtii jälkikasvuaan.










Arestiin joutuneet.
Nessi, Essi, Kassu, Cara ja Meile.



Loppuun vielä muutama kuva Kassun synnyin maisemista.