Siirry pääsisältöön

Vuosi 2015

Vuosi sitten samaista päivitystä kirjoitellessani en olisi uskaltanut edes unelmoida kaikesta mitä vuosi on tuonut tullessaan. Liettuasta kun vauhti haettiin vuoden vaihteen alla, niin ei suotta jääty jarruttelemaan.

Vieläkin onnesta ymmyrkäisenä tapailen vuoden tapahtumia.


Mutta ihan ensimmäisenä täytyy muistaa mainita LUKU 11 !!!!
Tämä maaginen luku on nyt seurannut meitä koko vuoden. Suomen muotovalio päivityksestä voi lukea, kuinka luku siihen asti meitä on seurannut. Suinkaan luvun 11 esiintyminen ei päättynyt kevääseen ja muotovalio arvoon... Liettuan reissun jälkeen kun tilastojamme päivittelin, niin taas luku 11 pomppasi silmille. Liettuan toisen päivän näyttely, josta Kassu sai C.I.B arvoon oikeuttavan Cacibin, oli meidän 11. ulkomaan näyttely!!! Onko tämä enään sattumaa?!? Pikku hiljaa alkaa tulemaan tunne, että kyseisellä luvulla on jokin maaginen merkitys meidän taipaleessa. Olihan ensimmäisen ja viimeisen Cacibin välissä -1vuosi ja 1 päivä-... kun jättää sanat pois, niin numeroiksi jää 11.

Vuosi 2015 lukuina

21 näyttelyä kaikkiaan
14 kotimaassa, joista 12 erinomaista ja 2 erittäin hyvää. Neljä kertaa rotunsa paras ja kerran Ryp4
7 ulkomailla, joista kaikista erinomainen. Neljä kertaa rotunsa paras ja kerran Ryp5
Pari kilpailussa pari valjakko Essi ja Kassu ovat liihottaneet viidestä kerrasra kolme kertaa palkintopallille. Kaksi kertaa BIS1 ja kerran BIS2

7 kertaa ennätettiin käymään mätsärissä, välillä oli lainahandleri ohjaksissa treenaamassa.
3 kertaa aksa epiksissä

Summasummarum....

Ajan saatossa alkoi näyttely taipaleelle muodostumaan tavoitteita... Kun kerta sertitili aukesi jo juniori ikäisenä, niin ajattelin  että olisi hienoa saada herra muotovalioksi kolmeen ikävuoteen mennessä. En kyllä osannut edes unelmoida kuudesta valionarvosta kolmeen ikävuoteen mennessä. Kun ensimmäinen Cacibi siunaantui reilu kaksi vuotiaana, niin tavoitteeksi pistin neljän ikävuoden C.I.B arvolle.

Seuraavaksi täytyy kai miettiä mitä nyt sitten. Josko ensivuoden aikana yritetään saada kaverikoira virka virallistettua, niin että saamme kulkea huivin kanssa ilahduttamassa. Se sarka vaatii vielä paljon töitä ja vierailuja, ennen kuin on edes vähimmäis määrät saavutettuna, joilla voimme saada viralliset oikeudet. Nyt kun on näyttely areenoilla kahlattu urakalla, niin josko jäisi aikaa myös muulle harrastamiselle, siinä määrin että saisi jotain näkyvääkin aikaiseksi.

Mitä muuta vuoden aikana....

Heti alkuvuodesta koitti suuri suru, kun rakas oppiäiti Zana siirtyi pilvenreunalle vahtimaan vintiöiden touhuja.

Keväällä Kassu ennätti käydä luonnettaan arvioimassa, kun pyörähdimme luonnetestissä.

Kassun ja Vannin ihanat pennut Patu ja Meri ovat kasvaneet kohisten...Toukokuussa syntyneiden karvapalleroiden ensimmäinen joulu on takana ja uusi vuosi edessä. Keväällä sitten hekin pääsevät virallisiin luokkiin kisailemaan näytelmissä, kun pentu ikä paperilla on jätetty taakse.

Iwan ja Sulo ne ovat vahtineet tiluksia, kun Kassun kanssa ollaan reissattu. Iwan pitänyt murtomiehet poissa ja Sulo katsonut ettei hiiret pompi pöydillä.

Suhteellisen terveenä ollaan pysytty. Mitä nyt kevään märät kelit saivat aikaiseksi Kassulle alkavan hotspot täplän kylkeen, josta selvittiin alle viikossa, kun turkki vedettiin pampuloille ja pihkasalvaa valeltiin. Iwania häiritsi kevään siitepölyt siinä määrin, että oli pakko hakea antibiootti kuuri vuotavien silmien ja niiden seurauksena silmien ympäriltä ärtyneen ihon takia (oli muuten Impun elämän ensimmäinen antibiootti kuuri).

Ihan mieletön vuosi takana ja siitä monelle suuri KIITOS.

Edellis vuoden tapaan on taas videolle koottuna vuoden kohokohtia, joita tänä vuonna on riittänyt.