Siirry pääsisältöön

Mitä pieni pörröpöksy tekee: leikkii, treenaa ja käy mätsäreissä.

Alku viikosta jo piti kuvia lisäillä, mutta tietokone päätti työsopimuksensa ja lopetti kirjoittamisen. Toisin sanoen näppis ei toiminut. Puolisen viikkoa kone sai huilia ja kun tänään piti ruveta ulkoisen näppiksen turvin ottamaan tietoja ulos koneesta niin kas kummaa, sehän toimii moitteettomasti. Tästä huolimatta kai tämä rakkine tarvisi uusia ennen kuin vallan lahoaa ja päättyy elektroniikka romun joukkoon.

Oli mulla kai kaikkea kerrottavaakin, mut eipä enään muistu mieleen mitä kaikkea. Leikkikuvat on ainakin edellisviikon loppupuolella otettuja. Mut yritetään nyt kuitenkin jotain kertoilla ja aloitetaan viimeviikon lauantaista.
Ovi aukossa tulee joskus aina ahdasta.


Näytän kieltä sulle, lällälläää.

Elikkäs lauantaina olimme tottiskoulutuksessa (kyllä pk puolen koulutuksessa, mutta onko sillä väliä, kun perusasioita käytiin läpi). Kouluttajana toimi Katja Tanttu.
Kassu yllätti totaallisesti ja oli todella keskittynyt tekemiseen. Aivan uskomattoman hienoa kontaktia, vaikka vieras ihminen oli lähellä niin se katsottiin vain muutaman kerran. Ensimmäinen kieros otettiin pelkkää kontaktia. Toinen kieros samaa, mut siihen alettiin sekoittamaan seuruuta, kääntymisiä ja koutsi liikkui mukana, josta Kassu ei ottanut häiriöö JEEE. Toisella kieroksella ottiin myös istumia, maahan menoja ja muutama seisominen.
Koulutuksen myötä päätin heittää nykyisen seuruun romukoppaan ja alkaa uudella tyylillä treenaamaan. Samalla rupesin myös miettimään käsky sanoja uusiksi, mutta tämä on vielä idea myssyssä hautumassa. Kassua kehuttiin kovin innokkaaksi tekijäksi, kun sen saa syttymään. Kassun vire kyllä laskee yhtä nopeaa, kuin nouseekin, joten tähän täytyy todella kiinnittää huomioo ja miettiä treenit miten vetää, koska sinne ei parane tulla taukoja väliin. Kassun kanssa täytyy myös muistaa ettei ala liikaa toistamaan, ettei kyllästy. Kyllä taas riittää pään raapimista (onkohan loppukesästä enään hiuksia päässä ollenkaan).

Kosto on suloinen.


No treeni tahti sen kun kiristyy, kun alkoi myös aksanalkeiskurssi. Sää ei ollut ensimmäisellä kerralla Kassun mieleen, kun osui samalle päivälle kevään ensimmäinen t-paita keli (siis minun mielestä ensimmäinen t-paita keli).
Kassu oli intoa täynnä kuin pieni vissypullo, kun näki putken. Ohjaaja ei ennättänyt edes valmistautumaan, kun pörröpöksy jo hyppäsi ensimmäisen riman yli ja kaasu pohjassa kohti putkea.
Ensimmäiseksi oli tarkoitus harjoitella alku odotus ja siitä käskyllä hyppy (se huikea parikyt senttiä). Kun tämä alkoi luistamaan niin harjoiteltiin putki yksinään ja sen jälkeen sarja hyppy putki. No Kassu kun oli niin innokas niin kerran kokeiltiin hyppy putki sarja ja seuraavalla kerralla jo mentiin hyppy putki hyppy sarja. Kassua ei vaan todellakaan innostanut vallinnut sää, vaan aina sarjan tehtyään se käänsi nokan kohti viileää konttia ja sieltä sen saikin aina hakea aloituspaikalle. Taisi herralle olla paras palkka, kun pääsi hetkeksi varjoon ja viileään. Putkessa meillä on vaan yksi pieni ongelma (ainakin näin alkuun), ohjaaja kun on liian hidas juoksemaan (yrittää matkalla kompastua putken painoon) ja kun mammaa ei löydy putken päästä niin Kassu heittää ympäri ja lähtee putken toiseen päähän katsomaan josko se mamma olisi siellä. Tässä täytyy varmaan opetella satasen aituriksi niin voi matkalla hyppiä niiden painojen yli.
Treenien lopuksi vielä harjoiteltiin pujottelua tai siis tutustuttiin keppeihin. Kassu meni hienosti, rauhassa ja keskittyneesti. Ohjaajakin sai keskittyä mitä sillä kädellään oikein huitoo, ettei tee mitään kummallisia koukeroita. Uskomattoman vaikeaa osata oikean kepin kohdalla "koukata", jotta nami pysyis linjassa. Aksassa kyllä joutuu pienet harmaat aivonystyrät koville, kun täytyy miettiä koiraa, omia käsiä, jalkoja ja suuntaa mihin pitäis edes mennä.

Kassun aikaan saannoksia.
Impulla ei ole mielenkiinto riittänyt kaluta, mutta Kassu kaluaan ja Imppu rouskuttaa helpot palat mitä Kassu ei ennätä.

Nätisti pikkumies odottaa, kun isoveli syö luuta.
Tarhassa olis muitakin luita, mut kumpikin haluaa juuri sen saman.



Kassu sai myös tarhaansa tähystys tornin, josta voi katsella kulmakunnan menoa. Jonkinlaiset rappuset vielä täytyy kehitellä, jotka on helppo ottaa pois paikastaan, mutta kestää paikassaan un niitä pitkin mennään tuhatta ja sataa.

Lava on Kassulle mieleinen paikka tähystellä. Kassu kun on tappijalka Imppuun verrattuna niin täytyy päästä korkeammalle, vaikka sitten kiipeämällä.



Helatorstaina lähdettiin säätä uhmaten Saloon mätsäriin. Yksi rankempi vesikuuro saatiin niskaamme, muuten tiputteli aina silloin tällöin muutaman tipan. Jälleenkerran vaan oli tuskaisen kuuma ilma. Ällöttävän painostava ja Kassukin tahtoi koko ajan etsiä viileää paikkaa ja sellainen löydettiinkin, pääsipähän itsekin varjoon aina silloin, kun aurinko pikkaisen pilkahti.
Ensimmäinen kierros oli taas kiemujen kirmausta ja sininen saatiin, mutta sinisten kokoomassa herra juoksi niin että kauniisti ja jaksoi todella hyvin seistä pönöttää häntä terhakkaasti selän päällä. Taas meinasi parku päästä, kun kehässä meitä oli enään viisi jäljellä ja tuomari otti kurssin kohti meitä. "Taasko viides" ajatus ehti käväisemään mielessä, kunnes tuomari koukkasi vierustoverin luokse ja kiitti osallistumisesta. Lopulta olimme kolmansia. Mätsäriin osallistui 25 penneliä kaiken kaikkiaan. Palkinto oli hieno ja monipuolinen.
Mari otti muutaman kuvan, kun meidät sijoitettiin.



Kassu istuu ihan luvan kanssa.
Totesin et nyt tää pönötys saa loppua.
Kotio kun pääsimme niin päätin ottaa Kassusta palkintojen kera kuvan. Herra oli niin hienosti ja poseerasi kuin vanhatekijä palkintojensa vieressä. Nyt on sit Kassulle tiedossa ruokaa enemmissä määrin, kun on lahjakorttia ja alennuskuponkia ym. Niin ja ennen kaikkea saatiin hyvä kangaskassi, jolla raahata herran herkkuja kaupasta. Lisäksi Kassu sai vielä uuden vaaleansiniseen ruokakipon, jossa on muovia ulkopinta ja kuminen jarruraita pohjassa et pysyy paikallaan (kippo ostettiin ihan rahalla).

Kassu palkintojensa kanssa.
 Loppuun vielä pakolliset kevät edistyy kuvat pihamaalta tältä päivältä.


Koivu alkaa jo kovin lehtiään puskemaan.

Ja marjapensaat seuraa perässä.


Kassu rapputarhan tähystyspaikalla ihmettelemässä hyörimistäni.

Sinivuokka Kassun suuri herkku.
Sinivuokkapenkki joka ulottuu rapputarhan sisäpuolelle on kohta kynitty puhtaaksi kukista.